Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: ”Koulu ei saa olla pelkkä sivistyslaitos, siihen pitää kuulua vahvasti ihmiseksi kasvamisen tavoite”
Vantaan kouluampuminen nosti jälleen esiin keskustelun siitä, onko koululaitoksessamme jokin vialla. (Kuva: Ville Miettinen)
Vantaan kouluampuminen on nostanut esiin kysymyksen siitä, onko koululaitoksessa jotain pielessä – miksi kouluampumisia yhä tapahtuu? 2010-luvulla koulutuksen määrärahoja pienennettiin, mutta tilannetta on korjattu. Nyt raha ei näyttäisi olevan merkittävin syy koululaisten pahoinvointiin.
– 2010-luvulla Suomi kuului Venäjän, Kreikan ja Slovenian kanssa siihen joukkoon maita, joissa koulutuksen määrärahoja pienennettiin. Nyt kun katsotaan koulutuksen osuutta bruttokansantuotteesta, Suomi kyllä menestyy vertailussa eli koululaitokseen on panostettu, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Jotain on silti pielessä, kun kouluterveyskyselyt kertovat oppilaiden pahoinvoinnista ja ahdistuksesta. Yhteiskunnassa koulukeskustelu kuitenkin nivoutuu Pisa-tulosten huononemiseen ja heikentyneen pärjäämisen syihin.
– Oppimisen kriisistä puhutaan, mutta vähemmän kiinnitetään huomiota siihen, onko koulussa hyvä olla, huomauttaa Pekkarinen.
Tiedossa on, että koululaitos sopii parhaiten oppilaille, joilla on kotona asiat kunnossa ja varallisuutta esimerkiksi harrastuksiin.
– Erityisen huonosti pärjäävät ne lapset ja nuoret, joilla on sosioekonomisesti heikompi perhetausta.
Liikaa painetta ja tieto-oppimista?
Kouluterveyskyselyt, joiden tulos jää yllättävän vähälle keskustelulle yhteiskunnassa, kertovat paljon koululaitoksen arjesta.
– Jostain syystä lapset ja nuoret viihtyvät koulussa heikosti ja kokevat osallisuutta heikosti. He eivät koe olevansa merkityksellinen osa kouluyhteisöä ja luokkayhteisöä, kertoo lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen.
Tieto on yllättävä: yhteisöllisyydestä on tullut päivän sana ja sen luulisi levinneen myös koululaitokseen.
– Oppilaiden vaikutusmahdollisuudet koulussa ovat heikot, mikä on aikamoisessa ristiriidassa sen kanssa, miten paljon osallisuudesta puhutaan. On ajateltu, että meillä on tosi demokraattinen koulu, mutta se ei näy lasten ja nuorten kyselyissä, kertoo Pekkarinen.
Hän löytää syyn suomalaisen koulun ideasta.
– Meillä on hyvin tavoitteellinen, kunnianhimoinen koulu, jossa on paljon painetta menestykseen.
Tilanteesta ei voi syyttää opettajia, jotka tuskailevat opetussuunnitelmien toteutuksen kanssa. Moni opettaja toteuttaisi koulun ideaa toisin ilman tiukkoja opetussuunnitelmia.
– Toivoisi, että kun opetussuunnitelmia tehdään, siinä kuultaisiin paremmin opettajia ja oppilaita. Nythän taas halutaan lisätä opetuksen määrää koulussa, vaikka pitäisi panostaa myös sosiaaliseen hyvinvointiin.
Täynnä asiaa olevat opetussuunnitelmat sopivat lapsille sitä huonommin, mitä pienemmistä lapsista on kyse.
– Mitä pienemmät lapset, sitä enemmän oppimisen pitäisi olla sosiaalisessa yhteisössä toimimiseen oppimista kuin tiedollista tai taidollista oppimista. Koulu ei saa olla pelkkä sivistyslaitos, siihen pitää kuulua vahvasti ihmiseksi kasvamisen tavoite.
Erilaisuutta ei saa eristää
Viime aikoina on puhuttu paljon inkluusiosta. Osa on yksinkertaistanut asian niin, että erityisluokat on lakkautettu ja kaikki lapset opiskelevat samoilla luokilla ilman erityisopetusta. Tästä ei ole kyse, eikä lapsiasiainvaltuutettu pidä inkluusiota huonona.
– Se on hyvä asia, että erilaisuutta ei eristetä yhteiskunnassa. Mutta, inkluusiota ei voi toteuttaa säästötoimenpiteenä, se vaatii riittävästi oppimisen tukea ja pieniä opetusryhmiä.
Vantaalla kouluampuminen tapahtui tavallisessa luokassa. Luokkien ryhmäkokoja ei ole säädetty lailla, eikä lapsiasiainvaltuutettu sitä toivokaan.
– Vastaus kaikkeen ei voi olla, että luodaan tietyt ryhmäkoot, asiakasmitoitukset tai henkilöstömitoitukset. Ne ovat mielestäni mekaanisia tapoja hoitaa järjestelmän valuvikoja.
Onko säästetty liikaa?
Iso kysymys on sekin, löytyykö lapsiperheille riittävästi tukea, jos vanhemmat tai opettajat havaitsevat ongelmia lapsen elämässä. Suomessa säästöt ovat kohdistuneet myös lapsiperheisiin.
– Islannissa oli 2000-luvun alussa finanssikriisi, jolloin maassa tehtiin suuria säästöjä ja sopeutuksia. Ne tehtiin niin, etteivät lapsiperheet kärsi. Se on YK:n lastenoikeuksien komitean suositus, jota ei aina noudateta. Meilläkin sanotaan, että on pakko leikata, pakko sopeuttaa, kritisoi Pekkarinen.
Hän näkee kuitenkin, että Suomi pyrkii lapsiperheiden hyvinvointiin.
– Kyllähän meillä pyritään tulonsiirroilla ja palvelujärjestelmällä lapsiperheitä tukemaan, mutta viime vuosina palvelujärjestelmät ovat olleet kunnissa ja hyvinvointialueilla kovassa turbulenssissa. Työntekijöiden aika menee muuhun kuin perheiden tukemiseen, tietää Pekkarinen.
Kunnissa nähdään myös tavoitteiden ja toiminnan ristiriita.
– Uudistus vie paljon resursseja ja kunnissa koetaan, että lakisääteiset tehtävät lisääntyvät jatkuvasti mutta valtionosuudet vähenevät.
Hyvinvointialueiden rahoitus on oma lukunsa: siinä ei kannusteta ennaltaehkäisevään työhön, joka näkyisi esimerkiksi lapsiperheiden tukemisena.
– Meillä on myös tällaisia rakenteellisia ongelmia, jotka heikentävät lasten ja lapsiperheiden asemaa.
Myös erilaisiin tukiin tehdyt leikkaukset luovat riskiä lapsiperheiden pärjäämiselle.
– Täytyy muistaa, että köyhissä lapsiperheissä noin 40 prosenttia vanhemmista käy töissä ja saa tukia pienipalkkaisuuden vuoksi. Sen lisäksi meillä on vanhempia, jotka eivät kelpaa työelämään, koska heidän työkykynsä on rajallinen. Tämä täytyisi aina muistaa, kun leikkauksia tehdään.
Outi Airola, teksti
Lue myös:
Yksi asia jota voitaisi yhtenäisessä koulussa kehittää, olisi kilpailumentaliteetin muuttaminen yhteisöoppimisen palkitsemiseen , jossa vahvimmin pärjäävät keräävät johtajuustaidoistaan pisteitä.
Esimerkkinä heidän saavuttamansa tavoitteet koulunjälkeisessä maailmassa toteutuvat todennäköisesti parhaiten heidän kouluaikaisten sosiaalisten suhteidensa pohjalta, mm. työnantajina, rekrytoijina, kouluttajina, mitä paremmin he ovat pystyneet koutsaamaan oppimisympäristössään myös eri tasoilta mukaan tulleet. Tämä visio voisi olla seuraava pedagoginen suomalainen kehitysmalli kouluihin.