Onko syytä hätähuutoon ammatillisten opintojen puolesta?
Kuva: Liisa Takala
Ammattikoulutuksen uudessa rahoitusmallissa perusrahoituksen osuus laskee vähitellen nykyisestä runsaasta 90 prosentista vuonna 2022 noin 50 prosenttiin. Pilvi Torstin (oik.) mielestä perusrahoitus alenee liikaa. Multala muistuttaa, että rahoitusta on mahdollista korjata myöhemmin, uuden mallin vaikutusten selvittyä.
Lukuisat opettajat ja nuorten vanhemmat väittävät, että ammatillisen koulutuksen leikkaukset ja samanaikainen reformi ovat johtaneet opetuksessa ja oppimisessa kestämättömiin tilanteisiin.
Hätähuutoja ammatillisen opetuksen puolesta on kuultu runsaasti.
Sari Multala, kok., Vantaalta ja Pilvi Torsti, sd., Helsingistä istuvat eduskunnan sivistysvaliokunnassa, joka käsittelee koulutukseen liittyviä asioita. He ovat myös kaupunginvaltuutettuja, Multala Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Torsti korostaa, että ammatillisten opintojen opettajat ovat olleet mahdottoman tehtävän edessä, kun joutuvat supistuvilla budjeteilla suuren reformin läpiviemiseen.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Opettajat ovat nähneet jo reformin alkuvaiheessa, että jotkut asiat eivät kerta kaikkiaan voi toimia. Lähiopetusta on liian vähän. Ei ole myöskään aikaa työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ohjaamiseen ja erityistarpeisille nuorille.
Multala myöntää henkilökohtaisen ohjauksen puutteen ongelmaksi.
– Se on varmasti asia, johon pitää tulevaisuudessa panostaa.
Multala muistuttaa, että lähiopetuksen vähentyminen alkoi ennen kuin ammatillisesta koulutuksesta leikattiin varoja.
– Erityisesti peruskoulupohjalta tuleville nuorille on tärkeää, että opetus olisi kokonaisia viikkoja, ei vain joitakin tunteja tai päiviä. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että istutaan kaikki päivät koulun penkillä. Pitää olla selkeä ohjelma, jossa on mukana myös oppiminen työpaikalla, hän sanoo.
Lue Vastakkain-sarjan haastattelu kokonaan tuoreesta Kuntalehdestä.
Kauhulla olen seuraillut opetuksen tasoa amiksessa. Hyvää on kait se, että amiksesta on vaikea pudota kelkasta edes erityisen tuen oppilaalla, joka on pienluokalla kulkenut. Itse asiassa hän on kuin kala vedessä, koska amiksen tuntuu pääsevän kaikki läpi, jos ei itse keskeytä tai sairastu tai tympäänny. Mutta tulokset ei paljon päätä huimaa, opastusta ei aina saa ja aineita jää suorittamatta tai rimaa hipoen läpi.
Meidän poika pääsi läpi ensimmäisenä vuonna, vaikkei ollut suorittanut kaikkia kursseja, eikä puuttuneista kursseista tullut mitään tietoa. Vanhemmathan ei saa näistä mitään tietoa, ennen kuin etsii hankalista wauhtiwilmoista sen rivin, joka löytyy ”hyvät tiedot”, siirretään eteenpäin, alta, että kappas, tuollahan on numeroita 0 ja 1. Siinä vaiheessa oli aika turha enää täydentää näitä. Poika oli viimeisillä viikoilla taitajat-kisassa, joten oli jäänyt joku sähköinen kotitehtävä palauttamatta.
Ykkösiä oli silloin, kun oli kysytty, haluaako poika tehdä kokeen. Jos vastaus ruotsissa oli, että en halua, sai ykkösen. Voiko 16-vuotiaalta kysyä näin, varsinkin erityistä tukea tarvitsevalta?
Ykkösiä ropisi myös silloin, kun matematiikassa olisi pitänyt olla erityinen tuki, mutta ei se kyllä ollut tunnilla. Sekin oli kait vapaaehtoinen työpaja jossain. Seuraavaksi päiväksi oli monistettu vaan valmiit vastaukset. Kirjoja ei koskaan ollut.
Ammattikoulun idea tuntuu olevan, että kaikki pitäisi oppia töissä. Jos olisi töitä: TOP-paikkoja ei ollut, ne piti itse järjestää kahden viikon varoitusajalla. Eka paikka olisi ollut sähkölle: mutta alle 18-vuotias ei pääse sähköasentamaan, kun EU-direktiivit kieltävät. Poika yritti kovasti myös sairaalaan huoltotöihin, mutta ekan kerran tuli sinnekin stoppi: Sairaaloihin ja terveysasemille ei oteta alle 18-vuotiaita, ja tuki koulutettavien ottamiseen oli juuri loppunut kaikista julkisen alan sosiaali- ja terveysalan paikoista, koska ammattikoululla ei ollut varaa maksaa tuesta, ja kaikesta piti säästää myös julkisen sosiaali- ja terveyspuolella. Oli kielletty ottamasta harjoittelijoita säästösyistä.
Ylipäätään näin nuoren laittaminen atk-tukeen tai sairaalaan on aika mahdotonta: aika moni jäi ilman TOP-paikkaa, tai oli laitettu esim. ammattikoulun omaan atk-tukeen, jossa olivat sitten sekoittaneet ammattikoulun sähköjä ja atk-laitteistoja ja virustorjuntoja harjoittelussa. Ne, jotka oli laitettu yli 18-vuotiaina korjaamaan sairaalan pyörätuoleja, oli jättäneet jarruja korjaamatta, kun ei ollut aikaa ohjata opiskelijoita.
Viimeisenä hakupäivänä isäntä kyllästyi, ja järjesti paikan: meidän poika meni koodaamaan ja firma myi ne yleisimmät robotiikka-järjestelmät ammattikoululle, jotta sillä olisi turvallisia ja mielekkäitä koodaamisen harjoittelumahdollisuuksia opetukseen.
Toisena vuonna alkoi perjantailorviminen. Sen nimi oli etäpäivä. matka opiskelupaikkakunnalle oli 9,2 kilometriä, joten ei kannattanut nousta kotisohvalta, kun matka maksoi ja ruokaa oli kotona. Näennäistehtävät lähetettiin koneelta. Perjantailorviminen loppui siihen, kun vanhemmat keksivät, että sen nimi on työpajapäivä, ja poika lähetettiin suorittamaan kaikki puuttuvat suoritukset ja nostamaan kielten ykköset ja matikan ykkönen. Oikeaa opiskelua kesti 1,5 kuukautta, kunnes tuli 3 kuukauden top-jakso yhtä yllättäen kuin viimeksikin. Alle 18-vuotiaan oli vaikea päästä edelleen minnekään, mutta onneksi hoivakodeissa ja senioritaloissa tarvitaan vanhusten virikeohjaajia ja tablettien palveluneuvojia. Ei siellä mitään sähköasennuksia opeteltu, mutta oltiin kuitenkin vanhusten kanssa, tehtiin lettuja ja ohjattiin tablettien käytössä ja pelailtiin ja juteltiin ja auteltiin. Ei ollut ohjausta. Olisi pitänyt tehdä esteettömyyskartoitus, mutta ripustettiin jouluvaloja. Oli poika saanut ohjaustakin kaksi tuntia 3 kuukauden aikana, kun laitettiin 10 vuotta vanha kirja ja lasermittari pojan käteen. Poika sanoi, että hyvin meni. Kartoitus jäi seuraavaan kevääseen, joka pitäisi tehdä etäpäivinä… ehkä, jonain kurssityönä.
Niin, pojan olisi pitänyt kasata tietokone ekana vuonna. Se ehkä kasataan seuraavana tai sitäseuraavana vuonna omana työnä. Poika siis vanhempien työläppäreitä sen aikaa kun odottaa omaa konetta, moneen ei ole meillä varaa.
Toisena vuonna jäi edelleenkin suoritusmerkintöjä kirjaamatta. Poika oli saanut ihan omin nokkineen valita aineita, oli valinnut ammattikorkeakoulumatematiikan, joka ei mennyt läpi, laitoin pojan opolle vinkin, että poika pitää laittaa kertaamaan perusmatikkaa, ja oli valinnut kaksi liikuntaa, joita ei koskaan näkynyt suorituksina, vaikka poika kävi toisen, ja videointi piti suorittaa etänä itse, eihän semmoista pysty työssä ollessaan tekemään ilman ohjausta. 9 opintopistettä ainakin jäi suorittamatta.
Silti poika pitää opiskelusta, silloin kun sitä on. Asennukset ja sähkö kiinnostavat edelleen, ja ne on mennyt läpi moitteetta. Opiskelu on kivaa, ja sähkötyökorttia odotellaan. Kaikki käytännön ohjauksessa tehty amiksen oikea opetus on pojasta kiinnostavaa. Tulityö, turvallisuus, ea ja muut kortit on olemassa.
Ei tuossa ammattikoulumallissa mitään muuta huonoa ole, kuin se, että työssä oppisi, jos olisi pohjatiedot, ja jos olisi oikeudet tehdä sitä työtä, ja jos olisi 18-vuotias, ja jos pääsisi johonkin harjoittelupaikkaan, jossa neuvottaisiin oikeasti, miten työt tehdään ja asennukset tehdään.
Pohjimmiltaan tämä on kait rahakysymys, koska se oma opettaja ei ehdi ohjaamaan ja työnantajan aika ei myöskään siihen riitä.
Erityistä tukea tarvitsevat tarvitsevat vielä vähän enemmän ohjausta, ei siksi, että pääsisivät helpommalla, vaan siksi, koska ovat niin kilttejä, että tekevät kaiken työn, vaikkei se olisi alaan liittyvä, kiitollisuudella ja huolella, ilman ohjausta.