Rehtorin puheenvuoro: Oppimateriaalin maksuttomuuden uusi rajaus toisella asteella voi aiheuttaa eriarvoisuutta ja loppuunpalamisia
Eniten minua harmittaa tässä kaikkeen koulutukseen kohdistuva jatkuva säästöpaine. Hankala meidän on nostaa Suomessa kenenkään koulutustasoa, jos taloudellisen investoinnin sijaan koulutukseen laitettavaa rahallista panostusta jatkuvasti pienennetään, Ville Metsäpelto sanoo. Kuva: Markus Sommers
Petäjäveden lukion rehtori Ville Metsäpelto arvioi hallinnollisen työn lisääntyvän kunnissa ja koulutuksellisen tasa-arvon mahdollisesti vaarantuvan, kun kehysriihen päätös toisen asteen maksuttoman oppimateriaalien ikärajan alentamisesta pannaan toimeen.
Hallitus päätti, että toisen asteen opiskelijan oikeus maksuttomaan oppimateriaaliin rajataan sen vuoden loppuun, jonka aikana opiskelija täyttää 18 vuotta. Aiemmin raja on ollut siinä vuodessa, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta.
Kustannusten laskutus ja ikärajojen seuraaminen tuo lisää hallinnollista työtä, mikä taas on pois opiskelijoiden oppimisen edistämisen työstä, Metsäpelto sanoo.
Metsäpelto toimii myös hallitusohjelman lukiokirjausten seurantaryhmässä Suomen Lähilukioyhdistys ry:n lukiorahoituksen asiantuntijana.
– Lukiossa valinnat vaihtuvat (toisin kuin peruskoulussa) ja ylimääräisiä tilauksia tehdään ja maksetaan sekä maksuja seurataan, Metsäpelto kommentoi Kuntalehdelle sähköpostitse.
Häntä mietityttää myös, miten muutos toteuttaa oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitetta koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kasvattamisesta
– Nuoret tulevat lukion ykköselle aina jo valmiiksi eri-ikäisinä erilaisten syiden takia. Nuoret saattavat aloittaa opintonsa vasta vaikkapa tutkintoon valmentavan koulutuksen (TUVA) jälkeen tai parantaa arvosanojaan opistossa ennen lukio-opintojen aloittamista.
– Lisäksi nuorilla on useita perusteltuja syitä lukio-opintojen aikana hajauttaa opinnot lukiossa neljälle vuodelle, vaikkapa jaksamisen tukemiseksi tai sen takia, että on ollut vaihto-opiskelijana, Metsäpelto muistuttaa.
Lainsäädäntö lähtee siitä, että maksuttomuutta on mahdollista pidentää perustellusta syystä vain enintään yhdellä vuodella.
– Kuinka paljon näitä pidentämispäätöksiä ja siihen liittyvää hallinollista lisätyötä tulee kouluihin lisää? Mitkä ovat eri taustaisten perheiden mahdollisuudet kustantaa oppivelvollisuuden loppupuolen kustannukset? Metsäpelto pohtii.
– Lisäksi tietenkin tulee mieleen, että taas koulutuksesta leikataan. Lopultahan ainoastaan koulutuksen järjestäjän saama valtionosuus pienenee ja useissa tapauksissa kustannukset kuitenkin jäävät koulutuksen järjestäjälle.
Näin hallinnollisen työn lisääntyminen näkyy
Käytännössä hallinnollinen työ voi lisääntyä siten, että kun henkilökunta vahtii, milloin kenelläkin opiskelijalla lisenssi loppuu, kuka on oikeutettu ilmaiseen ja kenellä materiaali maksaa vai pitääkö kenties hakea perustellusta syystä maksuttomuuden pidentämistä.
–Esimerkiksi lisenssien hallinta on nyt jo lisännyt työtä kouluissa ja tämä työ on aina pois laadukkaasta opetuksesta.
Ville Metsäpelto muistuttaa, että esimerkiksi kunnille koulutuksen järjestäjinä tulee iso paine jo kustannustehokkuuden näkökulmasta ostaa kuitenkin materiaalit nykymallin mukaan, jolloin taas kerran valtio säästää maksattamalla useimmissa tapauksissa kunnilla säästönsä.
–Opetuksen ulkopuolinen hallinnollinen työmäärä lisääntyy valvonnan, laskuttamisen, perinnän ja maksujen seurannan näkökulmasta. Esimerkiksi pelkästään ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisten yhteydessä tutkitaan ovatko kirjoitukset kokelaalle maksullisia vai maksuttomia. YTL ilmoittaa koulutuksen järjestäjälle laskutustiedot, joilla koulutuksen järjestäjä maksaa laskun YTL:ään.
–Lukiossa taas tehdään laskut opiskelijoille, joiden ylioppilaskirjoitukset ovat maksulliset ja kirjoittajat taas maksavat laskun. Eli useissa tapauksissa YTL laskuttaa kuntaa ja kunta laskuttaa ylioppilaskirjoittajaa ja kaikki tämä hallinnollinen työ kaatuu koulussa tehtäväksi työksi, joka ei tuota mitään lisäarvoa oppimisen edistämisen näkökulmasta vaan on pois opettamiseen ja opiskeluun käytettävästä ajasta. Sama ruljanssi kertaantuu pahimmillaan kaiken muun materiaalin – oppikirjat tietokoneet, lisenssit – suhteen.
Kunnat kompensoivat jo – ja taas
Entinen opetusministeri, oppositiopuolue vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kehotti Helsingin Sanomien haastattelussa kuntia kapinaan ja olemaan noudattamatta hallituksen päätöstä.
Käytännössä kunnat ovat jo toistakymmentä vuotta kompensoineet valtion koulutusleikkaukset omasta pussistaan, totesi Kuntaliiton lukiokoulutuksen erityisasiantuntija Kyösti Värri Kuntalehdelle. Värri arvioi useiden kuntien kompensoivan tämänkin rahoitusleikkauksen.
Ville Metsäpelto on samaa mieltä Värrin kanssa.
– Kyllä tämä taitaa mennä niin, että maksajat lopulta löytyvät ilman kapinointiakin juuri suurimmaksi osaksi kunnista, jotka lukiokoulutusta enimmäkseen järjestävät. Muuttaisiko valtio sitten säästösuunnitelmiaan, jos kunnat päättäisivät yhdessä tarjota maksuttoman materiaalin sen vuoden loppuun, kun nuori täyttää 20 vuotta? Tuskin.
Palavatko opiskelijat loppuun?
Rehtori Ville Metsäpelto muistuttaa myös opiskelijoiden kokemista paineista.
Toisaalta jatko-opiskelupaikan varmistaminen edellyttää menestystä ylioppilaskirjoituksissa ja satsaamista opintoihin ikärajoista piittaamatta. Toisaalta taas ilmaisuuden ikärajaus ohjaa kiirehtimään opinnoissa ja jopa kirjoittamaan useamman aineen toisena opiskeluvuotena, jolloin opintojaksoja on vielä käymättä, mutta saa kirjoittaa ilman maksua.
Oppivelvollisuus ja sen lopun maksullisuus voivat aiheuttaa loppuun palamista ja vääriä valintoja opiskelijoilla esimerkiksi kirjoitetaan liian aikaisin säästöjen toivossa, Ville Metsäpelto varoittaa.
Tilanne voi aiheuttaa eriarvoisuuden lisäksi perheissä huolia, kun toimeentulo muutenkin on osalla nyt tiukoilla.
– Oppivelvollisuus tarkoittaa, että on pakko aloittaa toinen aste, mutta osan nuorista kohdalla maksullisuuden alkaessa keskeytetään opinnot ja siirrytään hakemaan töitä.
– Eniten minua harmittaa tässä kaikkeen koulutukseen kohdistuva jatkuva säästöpaine. Hankala meidän on nostaa Suomessa kenenkään koulutustasoa, jos taloudellisen investoinnin sijaan koulutukseen laitettavaa rahallista panostusta jatkuvasti pienennetään.
