Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä puoluekokouksen jälkeen syntyneessä kuohunnassa eronnut Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Aiemmasta ryhmästä irtautumisestaan huolimatta Juvonen ei liittynyt Uusi vaihtoehto -ryhmään parinkymmenen muun entisen perussuomalaisten edustajan tavoin. Päinvastoin Juvonen on piikitellyt puolueesta irtautujia sosiaalisessa mediassa ja kertoi myös, että ketään puolueen puheenjohtaja- tai varapuheenjohtajaehdokkaana ollutta naista ei pyydetty mukaan Uusi vaihtoehto -ryhmään.

Nyt Juvonen, jonka erikoisosaamiseen kuuluu sosiaali- ja tervydenhuolto, palaa siis perussuomalaisten ryhmään ja jatkaa puolueen jäsenenä.

”Omia ei jätetä. Omia puolustetaan. Siksikin palaan takaisin ps eduskuntaryhmään. Ja kyllä tuo sotekin taitaa ps työnaista tarvita”, Juvonen kirjoitti viestipalvelu Twitterissä tiistaina.

Juvonen on kolmannen kauden valtuutettu Espoon kaupunginvaltuustossa ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen. Hän sai kevään kuntavaaleissa 576 ääntä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä