Valtiovarainministeriön (VM) digikuntakokeilun käynnistyy virallisesti 23. syyskuuta järjestettävällä seminaarilla.

Kokeilu toteuttaa useita hallituksen tavoitteita: digitalisaation edistämistä, kokeilukulttuurin edistämistä ja kustannusten karsimista.

Kokeiluun ilmoittautuminen on jo käynnissä. Kaikki halukkaat kunnat voivat lähteä kokeiluun, kertoo finanssineuvos Anne-Marie Välikangas VM:stä.

– Kun saadaan ideoita kunnilta, mitä ovat tehneet tai suunnittelevat tekevänsä, kokeilua suunnataan valtakunnallisella tasollakin. Siinä mielessä ei vielä täsmällisesti voi sanoa, mitä kokeilun yhteydessä tehdään.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kokeiluun toivotaan sekä kokeilijakunnaksi että vaikuttajaksi/sparraajaksi. Edelliseen ryhmään kuuluvat kunnat jotka eivät ole digissä vielä erityisen pitkällä. Jälkimmäisen ryhmän kuntia ovat ne, jotka ovat tehneet jo esimerkiksi digitalisoineet palvelujaan ja saavuttaneet säästöä ja haluavat jakaa kokemuksiaan muille.

Välikankaan mukaan hankkeen tukiryhmää kasataan paraikaa. Siihen kuuluu mm. mentoreita, jotka ovat kokeilukuntien tukena. Tukiryhmä asetetaan toimimaan vuoden 2017 loppuun saakka. Tiukalla aikataululla pyritään nimenomaan vauhdittamaan kokeiluja ja saamaan nopeasti tuloksia sen sijaan, että tehtäisiin perinteistä kehitystyötä, Välikangas sanoo.

– Kesän 2017 jälkeen katsotaan, missä mennään.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*