Espoon kaupunginhallitus myönsi tällä viikolla yksimielisesti nuorisovaltuuston edustajalle puhe- ja läsnäolo-oikeuden kokouksissaan. Kuva: Ville Miettinen

Espoo on tällä viikolla linjannut antavansa nuorisovaltuustolle puhe- ja läsnäolo-oikeuden kaupunginhallituksen kokouksissa. Ehdotus hyväksyttiin kaupunginhallituksen kokouksessa yksimielisesti.

Asia herätti keskustelua maanantaina Twitterissä, kun muun muassa Espoon Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos twiittasi päätöksestä.

Myös Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Joel Vanhanen iloitsi päätöksestä Twitterissä.

Vanhanen kuvaa päätöstä yhdeksi Espoon nuorisovaltuuston historian merkittävimmistä aikaansaannoksista. Päätöksen myötä nuorten ääntä voidaan kuulla kaupungin päätöksenteon kannalta keskeisissä asioissa jo varhaisemmassa vaiheessa. Tuore linjaus astuu käytäntöön tammikuussa.

– Kaupunginhallituksessa voimme vaikuttaa paremmin päätöksentekoon. Tavoitteena on, että nuorten ääni kuuluisi jo varhaisessa vaiheessa siellä, missä konkreettisia muutoksia ja isoja linjavetoja tehdään, Vanhanen sanoo.

Päätöksen läpiajo vaati nuorisovaltuustolta ja sen puheenjohtajalta runsaasti työtunteja ja tapaamisia. Vanhanen kertoo keskustelleensa asiasta useiden kaupunginhallituksen jäsenten, valtuutettujen ja kaupungin virkamiesten kanssa. Avain lopputulokseen löytyi tapaamisesta kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän kanssa.

– Keskustelimme ja päädyimme siihen, että asia otetaan kaupunginjohtajan esitykseksi, joka loi sille lisää painoarvoa, Vanhanen kertoo.

Nuorisovaltuustot muidenkin kaupunkien esityslistoilla

Espoo on ensimmäinen suurikokoinen kaupunki, jossa linjaus nuorisovaltuuston edustajan kutsumisesta kokouksiin on tehty. Pienemmissä kunnissa nuorisovaltuustojen ja kunnanhallitusten yhteistyötä on tuettu jo aiemmin. Muun muassa Uusikaarlepyyssä, Äänekoskella ja Liedossa nuorisovaltuuston edustajat on jo jonkin aikaa toivotettu tervetulleiksi hallituksen kokouksiin.

Nuorisovaltuustojen mukanaoloa kaupunginhallituksen kokouksissa on valmisteltu myös muissa kaupungeissa. Suurempien kaupunkien osalta muun muassa Jyväskylä, Vantaa ja Helsinki ovat ilmaisseet kiinnostuksensa nuorisovaltuuston edustajan mukaan ottamiseksi kaupunginhallituksen kokouksiin.

Aiheen ympärillä käydyssä Twitter-keskustelussa uskottiin Espoon päätöksen vauhdittavan myös muiden kaupunkien päätöksentekoa. Muun muassa Porin nuorisovaltuutettu Lauri Suojanen kiitteli Espoon uraauurtavaa päätöstä Twitterissä.

https://twitter.com/lsuojanen/status/1206927497264279552

Joel Vanhanen pitää nuorisovaltuuston edustajan mukanaoloa tärkeänä koko kaupungin päätöksenteon kannalta. Vanhanen kiittää Espoon virkamiehiä ja luottamushenkilöitä nuorten huomioimisesta kaupungin päätöksenteossa. Uuden linjauksen myötä Espoossa voidaan entistä paremmin tehdä eteenpäinkatsovia ja nuorisomyönteisiä päätöksiä.

– Kaikkia espoolaisia pitää kuulla. Nuorisovaltuusto edustaa 13–18-vuotiaita, ja Espoossa heitä on noin 18 000. Heidän äänensä täytyy kuulua. Me olemme Espoossa vielä pitkään, Vanhanen huomauttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kuvituskuva jutussa on Espoon kaupungintalo. Kaupunginhallitus ei ole kokoontunut talossa vuoden 2008 elokuun jälkeen…

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä