Etelä-Karjalan tänään valmistuneessa kuntarakenneselvityksessä esitetään kahden kunnan mallia maakuntaan.

Uudet kunnat olisivat seutukuntien kokoisia kaupunkeja, joiden keskuksina olisivat Lappeenranta ja Imatra. Lappeenrannan kanssa yhdistyisivät Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari. Imatran kanssa yhdistyisivät Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti.

Selvittäjinä toimineiden Aija Tuimalan, Jari Salomaan ja Taina Ketolan mukaan yksi kunta antaisi eniten hyötyjä tulevaisuudessa, mutta kahta kuntaa päädyttiin esittämään, koska sen etenemismahdollisuudet ovat realistisemmat lähitulevaisuudessa.

– Asukkaat asioivat yli kuntarajojen ja käyttävät jo nyt Etelä-Karjalassa erittäin laajasti maakunnallisesti tai seudullisesti tuotettuja palveluita – nyt on kuntahallinnon aika seurata tätä kehitystä, toteavat selvittäjät.

– Etelä-Karjala on ollut edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden maakunnallistamisessa perustaessaan Eksoten. Tästä johtuen maakunnan kunnat ovat eturintamassa myös tulevaisuuden kunnan ja kuntarakenteen hahmottamisessa. Kuntien rooli, tehtävät ja lähidemokratia vaativat tulevaisuudessa myös valtakunnan tason pohdintaa.

Kunkin kunnan valtuustot saavat käsiteltäväkseen 19.12.2014 mennessä kuntajakoselvittäjien ehdotuksen, selvityksen sekä yhdistymissopimusluonnokset kummallekin seutukunnalle.

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvityksen verkkosivusto

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Mielestäni yksi kunta olisi ollut paras ratkaisu kaakoon. Asukasluku olisi ollut yli 100.000 henkeä, joka on hyvä. Raja olisi ollut ylityspaikkoineen saman kunnan alueella. Saimaa ja vuoksi/kanava olisi ollut samaa kuntaa. Monet asiat olisivat olleet hallittavissa, raakavesi ja jätevesikysymykset, jäteenkäsittely, koulutuspolitiikka ja yliopisto. Hallintoa olisi saatu kevennettyä ajan kanssa ja mikä parasta, valtiolta olisi saatu iso potti valtionapuna ja se korotettuna.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä