Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen Kotkan kaupunginvaltuutettua vastaan epäillyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen vuoksi.

Syytteessä on kyse 28.10.2015 tehdystä Facebook-päivityksestä, jossa syyttäjän mukaan uhattiin maahanmuuttajia väkivallalla.

Kyseessä on kotkalaisen valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen Mertsu Merivirran, kesk./sit., päivitys, jossa oli mukana kuva Suomi-konepistoolista ja teksti ”Pian sinunkin naapurissasi asuu iloisia maahanmuuttajia. Tervehdi heitä Suomen perinteitä kunnioittaen.”

Merivirta on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Pääkäsittelypäivää ei ole vielä määrätty. Jutun asiakirjat ovat salaisia, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimessa, ellei tuomioistuin toisin päätä. Syytettä ajaa Salpausselän syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Mirva Hilander.

Merivirta kuului aiemmin perussuomalaisten ryhmään Kotkan valtuustossa. Viime joulukuussa Merivirta erosi perussuomalaisista ja jatkoi valtuustossa sitoutumattomana, osana keskustan ryhmää.

Useat perussuomalaisia edustavat luottamushenkilöt ovat tällä valtuustokaudella saaneet erilaisia sanktioita mm. viesteistään sosiaalisessa mediassa.

Syyskuussa Viitasaaren kaupunginvaltuutetun, kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen muslimeja käsitellyt Facebook-päivitys johti syyteharkintaan epäillyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen vuoksi.

Lue myös:

Vihapuhe puhuttaa – jotkut valtuutetut epäilevät koko käsitettä

Perussuomalaisilla erilaisia näkemyksiä törkypuheiden siistimisestä

Slunga-Poutsalo: Rasismin ja huumorin erottaminen hankalaa Kehä III:n ulkopuolella

Mertsu Merivirta: Asetervehdys maahanmuuttajille oli huumoria

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä