kuva: Sonja Eloranta
- Kustannustasoltaan maltilliset työmarkkinaratkaisut ovat kansainvälisen kilpailukyvyn, julkisen talouden ja työllisyyden kannalta välttämättömiä tulevalla hallituskaudella, sanoo KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

KT Kuntatyönantajat pitää välttämättömänä, että työllisyysaste nostetaan tulevalla hallituskaudella ainakin 75 prosenttiin.

KT:n mukaan ikääntyvän väestön hyvinvointipalveluiden, eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan rahoittaminen edellyttää laajaa toimenpidekokonaisuutta seuraavaan hallitusohjelmaan. KT julkisti hallitusohjelmatavoitteensa maanantaina.

Työnantajien työllistämiskynnystä on KT:n mukaan edelleen alennettava tarvittaessa työlainsäädäntöä muuttamalla. Osatyökykyisten työllistymistä puolestaan tulee edistää yksilöllisillä ja työnantajan rekrytointikynnystä alentavilla toimilla, ja työttömyysturvaa on porrastettava kannustamaan työn vastaanottamiseen.

Seuraavan hallituskauden aikana on suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä KT:n mukaan vaiheittain uudistettava, ja punaisena lankana on oltava yksilöiden aktiivisuuden edistäminen ja työllisyyden kohentaminen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Osana työllistämisen pakettia KT kannattaa pehevapaauudistuksen toteuttamista ja muun muassa kasvattaisi isien kiintiötä perhevapaiden käytössä.

KT:n toimenpide-ehdotuksiin kuuluu myös muun muassa palkkatuen käytön tehostaminen ja mahdollistaminen kunta- ja maakuntatyönantajille. KT tukee myös työperäisen maahanmuuton lisäämistä.

Kuntatyönantajien neljä prosenttiyksikköä yksityisiä työnantajia korkeampi eläkevakuutusmaksu on KT:n mukaan alennettava kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi lähemmäs yksityisen sektorin tasoa ja yksityisen ja julkisen sektorin eläkelainsäädännöt on yhdistettävä.

– Eläkevakuutusmaksu on keskeinen kuntatyönantajan kilpailukyvyn kannalta. Se on tällä hetkellä neljä prosenttia korkeampi kuntatyönantajalle. Haluamme vahvasti toimia siihen suuntaan, että eläkemaksua alennetaan lähemmäs yksityisen työnantajan eläkemaksun tasoa, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo Kunta.tv:n haastattelussa.

Maakunta- ja soteuudistuksesta kunnille koituvat kustannukset pitää KT:n mukaan korvata täysimääräisesti, ja toimeenpanon rahoitus maakunnille on varmistettava. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden rakenneuudistusten palkkaharmonisoinnin kustannuksia on rajoitettava lainsäädännöllä.

KT harmonisoisi palkat uuteen organisaatioon siirtyvien työpaikkojen mediaantulojen mukaan, ei korkeimpien tulojen mukaan. Jo viime keväänä KT varoitti harmonisoinnin kustannuksia nostavista vaikutuksista ja arvioi niiden jopa vaarantavan sote-uudistukselle asetetun tavoitteen kustannusten nousun hillinnästä.

Harmonisoinnin lisäkustannusten arviohaarukka on iso: sadasta miljoonasta eurosta miljardiin. Tarkkaa vaikutusta on mahdoton arivoida, koska suunnitelluille maakunnille ei ole neuvoteltu palkkausjärjestelmää.

Markku Jalosen mukaan palkkaharmonisaatioon sisältyy erittäin suuria riskejä, eikä KT:n viesti ole muuttunut miksikään: harmonisaatiosta pitäisi säätää lailla.

Jo nyt rakennettaessa laajempia sote-kuntayhtymiä on huomattu palkkaharmonisoimmin riski, Jalonen muistuttaa.

Hallitusohjelmassa tulee lisäksi KT:n mielestä varmistaa kuntien ja maakuntien edellytykset kehittää asiakaslähtöisiä palveluja ja investoida digitalisaation, tekoälyn ja uuden tekniikan hyödyntämiseen.

KT:n hallitusohjelmatavoitteet

Katso Markku Jalosen haastattelu Kunta.tv:stä:

Klikkaa kuvaa, pääset videonäkymään.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*