Kuva: Ville Miettinen

Kuntaliitto ja Helsingin kaupunki aloittavat yhteistyön, joka huomioi aiempaa paremmin pääkaupungin erityistarpeet niin tietotuotannon, edunvalvonnan kuin sisällöllisen valmistelun osalta. Tavoitteena on vahvistaa systemaattista ja tiivistä vuoropuhelua liiton ja kaupungin välillä sekä luoda edellytyksiä aiempaa vaikuttavammalle yhteiselle edunvalvonnalle.

– Helsingin kaupungin asiakkuusmalli on osa Kuntaliiton uudentyyppistä asiakkuustyötä, joka pyrkii entistä paremmin huomioimaan erilaistuvan kuntakentän tieto- ja edunvalvontatarpeet. Ja tässä kentässä suurten kaupunkien rooli on jatkossa entistä näkyvämpi, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo tiedotteessa.

Toimintamallissa yhteistyötä aktivoidaan niin johdon kuin asiantuntijoiden välillä. Kuntaliiton palveluita ja toimintaa tehdään paremmin näkyväksi Helsingin organisaatiossa ja Helsingin kaupungin asiantuntemusta hyödynnetään Kuntaliiton työssä aiempaa säännönmukaisemmin.

– Kaupunkien rooli ja merkitys kasvaa samanaikaisesti, kun kuntakenttämme erilaistuu monin tavoin. Tämä vaikuttaa myös Kuntaliiton toimintaan. Yhdessä laadittu uusi asiakkuusmalli luo perustan aiempaa vaikuttavammalle yhteistyölle Kuntaliiton ja Helsingin välillä ja tukee Kuntaliiton kaupunkipoliittisen edunvalvonnan kehittämistä myös laajemmin, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, kok., sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hienoa, että Kuntaliitto on ottanut Helsingin edunvalvonnan asiakseen. Toivottavasti Pomarkun kunta on seuraava, joka pääsee edunvalvontaan liittyvissä asioissa Kuntaliiton sopimuskumppaniksi. Kuntaliiton kumppanuutta Pomarkun kunta tarvitsee mm seuraavissa kuntamme kehitystä koskettavissa asioissa:
    -Maamme väestön keskittymistä pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun tulisi padota vahvoin ja päättäväisin toimin. Pomarkun kunta haluaa, että Kuntaliitto kanssamme vaatii valtiolta vahvoja aluepoliittisia toimia tämän kehityksen hillitsemiseksi. Nuorten muuttoliike kaupunkeihin iskee pahasti kuntamme suonta, syö elinvoimaa ja kykyä ylläpitää palveluja. Samalla Kuntaliitto voisi kuntamme kanssa rohkeasti lausua julki, että voimakas kaupungistuminen ei olekaan koko Suomen etu.
    -Pomarkun valtionosuudet ovat romahtaneet vuodesta 2013 noin 6 veroprosenttiyksikön tuoton verran.
    Kuntaliitto voisi kuntamme asiassa auttaa ja tomerasti kirjelmöidä kanssamme esimerkiksi valtiovarainministeriön suuntaan, että vo-leikkausten vauhti on ollut täysin kohtuutonta. Ja samalla valtionosuusjärjestelmää voisi kehittää niin, että se korreloisi nykyistä paremmin todellisten sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kanssa.

    -Ratahankekin meillä olisi odottamassa vahvaa ja tuloksellista edunvalvontayhteistyötä. Ei Tunnin junaa, mutta Pori-Parkano-Haapamäki-rautatie tulisi saada uudelleen liikenteelle. Rata ohjaisi mm tavaraliikennettä ylikuormitetulta pääradalta ja ahtaalta Tampereen ratapihalta Porin satamaan. Ratayhteys varmasti piristäisi alueemme elinkeinoelämää.

    Muitakin asioita löytyy, mutta edellä luetelluista haasteista olisi mukava aloittaa yhteistyö Kuntaliiton kanssa.

    Eero Mattsson
    kj, Pomarkku

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä