Lahden kokoomusryhmästä eronnut Sari Niinistö arvosteli ryhmän toimintaa epätasa-arvoiseksi ja osin epäasialliseksi. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliitos Nastolan kanssa ja sen mukanaan tuoma uudelleenorganisointi näyttää vaatineen veronsa, arvioi Lahden Kokoomus syyksi sille, että sen valtuustoryhmästä erosi tällä viikolla kaksi jäsentä.

Viime kuntavaaleissa neljänneksi eniten ääniä (1 120) Lahdessa saanut Sari Niinistö ja Seppo Hakala ilmoittivat lähtevänsä ryhmästä.

Uusi Lahti -lehden verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa Niinistö kritisoi voimakkaasti kokoomusryhmän toimintaa.

Niinistön mukaan ryhmässä ei kunnioiteta naisia eikä toimita tasa-arvoisesti, ja luottamuspaikkojen jako tapahtuu ilman selkeitä pelisääntöjä.

– Merkittävät luottamustehtävät on joskus sovittu jo ennen vaaleja ja kuten avoimesti on myös todettu, niistä on jopa maksettu. Ryhmässä valtaa ja paikkoja keräävät vuodet toisensa jälkeen sama, Niinistö kirjoittaa.

Hän myös sanoo, että epäasialliset toimintatavat ovat tehneet mahdottomaksi luottamuksen syntymisen.

– Uhkailu, eristäminen, vaikeneminen, ilkeiden juorujen levittäminen, arvostelu, haukkuminen (selän takana ja suoraan) lupausten rikkominen ja arvostuksen ja kunnioituksen puute ovat osalle ryhmää arkipäivän politiikan toimintatapoja.

Lahden kaupunginvaltuuston kokoomusryhmä järjestäytyi uudelleen viime viikolla. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi palaava Milla Bruneau sanoo olevansa surullinen Niinistön ja Hakalan lähdöstä.

– Niinistö ja Hakala ovat olleet keskeisiä vaikuttajia Lahden kokoomuslaisten kuntapäättäjien keskuudessa. Toivon, että voimme palauttaa jatkossa vielä keskinäisen luottamuksen. En voi hyväksyä sellaista koulukiusaamista, jota Niinistö kuvaili eroilmoituksessaan, Bruneau sanoo Lahden Kokoomuksen tiedotteessa.

– Meidän on jatkossa puututtava kaikkiin epäasiallisuuksiin ja opittava toimimaan asiallisesti. Teen itse kaiken voitavani, jotta toimintakulttuurimme jälleen tervehdytetään.

Niinistö aikoo jatkaa Lahden politiikassa omassa yhden naisen ryhmässään. Hakala liittyy Lahden kokoomusryhmästä toukokuussa eronneen Matti Katajan kanssa samaan ryhmään.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*