Perussuomalainen varapuheenjohtaja tyrmistyi Soiten keskustaryhmän aikeista erottaa aluehallituksen puheenjohtaja: "Marginaalipuolue pitää kähmäkokouksen Kaustisella ja yhtäkkiä on koko Soite sekaisin"
Soiten hyvinvointialueella tapahtuu nyt enemmän kuin media ehtii raportoida. Keskustan torstai-iltana sivuun siirtämä aluehallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) seuraa nyt tilannetta sivusta. Valtuuston toinen varapuheenjohtaja Timo Sillanpää (ps.) on häkeltynyt tapahtumien saamasta käänteestä.
– Ei kai toimielimestä voida näin erottaa? Tämähän vaatii tilapäisen valiokunnan perustamisen ja sen tekee valtuusto. Valiokunta tekee selvityksen ja sen pohjalta valtuustolle esityksen siitä, nauttiiko hallitus luottamusta vai ei, muistuttaa Sillanpää.
Hän on hämmästynyt keskustan toiminnasta Innasen suhteen. Sillanpää muistuttaa, että hallituksen päätös kuulla viranhaltijoita yllättävään alijäämään liittyen, oli yksimielinen.
– Tässä on nyt puhuttu siitä, tekikö yksi ihminen jotain vai eikö tehnyt. Minun mielestäni pitäisi puhua koko hallituksesta. Jos tulee epäselvyyksiä ja vaikka johtava viranhaltija eroaa, hallituksen pitää olla jämäkkä, kantaa vastuu ja selvittää, mitä tapahtui. Minusta hallitus on toiminut aivan oikein, huomauttaa Sillanpää.
Hän muistuttaa, mistä koko tapahtumaketjussa on kyse: siitä, että alijäämän roimasta ylityksestä ei annettu tietoa hallitukselle.
– Siitä on kyse ja sitä hallitus halusi selvittää. Nyt koko asia on kääntynyt siihen, kenen vika oli että hyvinvointialuejohtaja irtisanoutui.
Hän ei ymmärrä keskustan toimintaa asiassa lainkaan.
– Marginaalipuolue pitää kähmäkokouksen Kaustisella ja yhtäkkiä on koko Soite sekaisin. Ei valtuuston pidä pokkuroida yhden puolueen mukaan. Kun vastuullisia etsitään, koko hallitus on tai ei ole vastuullinen asioihin. Sen selvittämiseen tulee asettaa tilapäinen valiokunta, muistuttaa Sillanpää.
TEKSTI: OUTI AIROLA
Lue myös: