Esko Rautiainen sai kunnanhaliltukselta varoituksen härskien someviestiensä vuoksi.

Rääkkylän kunnanhallitus antoi kunnanhallituksen kokouksessa 25.3.2024 kunnanjohtaja Esko Rautiaiselle kirjallisen työnjohdollisen varoituksen.

Varoitus koskee asiatonta kirjoittelua viestipalvelu X:ssä. Rautiainen oli kommentoinut vähäpukeisten tai alastomien naisten kuvia. Tapauksen noustua valtakunnalliseen julkisuuteen Rautiainen kertoi Kuntalehdelle halunneensa olla hauska ja näyttää viranhaltijan inhimillisen puolen.

Rääkkylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Laasonen, kesk., arvioi Kuntalehdelle, että Rautiaisen toiminta oli aiheuttanut mainehaittaa Rääkkylän kunnalle.

Perusteluissaan varoitukselle Rääkkylän kunnanhallitus viittaa lakiin kunnallisesta viranhaltijasta 17 § 2. mom: ”Viranhaltijan on toimittava tehtävissään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla”.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Varoituksen antaessaan Rääkkylän kunnanhallitus päätti, että toisesta varoituksesta seuraa irtisanominen.

-Jatkossa kunnanhallitus vaatii, että kunnanjohtaja Esko Rautiainen käyttäytyy asemansa ja tehtävänsä edellyttävällä tavalla, kunnan tiedotteessa todetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*