Tampereen kaupunginhallitus haluaa palauttaa luottamushenkilöiden palkkiot kaupungin säästöohjelmaa edeltävälle tasolle.

Tampereen päättäjät suunnittelevat itselleen palkankorotusta ja kokouspalkkioiden lisien poistamista.

Kaupungin luottamushenkilöiden palkkioita alennettiin viidellä prosentilla vuoden 2018 toukokuussa osana talouden tasapainottamisohjelmaa. Nyt kaupunginhallitus esittää luottamushenkilöiden palkkioiden palauttamista vuoden 2017 tasolle.

Käytännössä korotus ei välttämättä kuitenkaan juuri vaikuta palkkioiden kokoon, sillä tarkoituksena on samalla luopua niin sanotusta kolmen tunnin säännöstä. Sen mukaan kokouksesta maksetaan kolmen tunnin jälkeen 50 prosentin korotus ja edelleen aina kahden tunnin jälkeen uusi 50 prosentin korotus. 

Tampereen kaupunginvaltuuston kokoukset ovat tavanneet venyä hyvin pitkiksi. Esimerkiksi legendaarinen ratikkakokous vuonna 2016 kesti kuusi tuntia. Marraskuussa 2020 Tampereen kaupunginvaltuusto päätti talousarviosta 12 tunnin maratonkokouksessa

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kaupunginhallituksen esityksen mukaan uusi valtuuston kokouspalkkio olisi 380 euroa ja kaupunginhallituksen ja sen jaoston palkkio 280 euroa kokouksen kestosta riippumatta.  Edellytyksenä palkkion saantiin on nykyisen tunnin sijaan kahden tunnin läsnäolo kokouksessa. 

Esityksen mukaan pormestarin palkka nostettaisiin takaisin vuoden 2017 tasolle eli 14 625 euroon ja apulaispormestareiden 7500 euroon.

Valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkiot olisivat 8000 euroa, valtuuston varapuheenjohtajan palkkio 3000 euroa, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan 3000 euroa ja kaupunginhallituksen jäsenten 2500 euroa. 

Konsernijaoston puheenjohtajan palkkiota esitetään nostettavaksi 4750 eurosta 7000 euroon ja varapuheenjohtajan 2375 eurosta 3000 euroon. 

Kuntaliiton kuntapäättäjäkyselyn mukaan luottamushenkilötyöhön käytetään etenkin suurissa kaupungeissa yhä enemmän aikaa. 

Yli 100 000 asukkaan kaupungeissa valtuutetut käyttivät vuonna 2020 keskimäärin 12 viikkotuntia ja hallituksen jäsenet keskimäärin 16 viikkotuntia luottamustehtäviensä hoitamiseen.

Esimerkiksi kaupunginhallituksen jäsenten ajankäytössä erot suurten ja pienten kuntien välillä ovat kasvaneet viimeisten 25 vuoden aikana.

Erityisesti yli 100 000 asukkaan kaupunkien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien ajankäytössä on tapahtunut selkeä muutos vuosina 2015-2020: luottamushenkilötyöhön käytetty viikkotyömäärä vuonna 2020 oli noin 22 viikkotuntia, mikä on 7 tuntia enemmän kuin vuonna 2015.

Lisää aiheesta:

Tutkimus: Kunnan taloustilanne ja ilmapiiri vähentävät kuntapäättäjien mukaan intoa lähteä ehdolle kuntavaaleissa – asiakysymykset suurin houkutustekijä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*