Yhteistyö kunnan päätöksenteossa paransi sisällissodan haavoja – ”hämmästyttävää niin pian verisen sodan jälkeen”

On suorastaan hämmästyttävää, että niin katkera ja verinen kuin Suomen sisällissota vuonna 1918 oli, pitkään ajettu kunnallinen demokratia toteutui pian sisällissodan jälkeen, sanoo tutkija Kati Katajisto Helsingin yliopistosta.

Jo vajaa puoli vuotta sodan päättymisestä määrättiin demokraattisten kunnallisvaalien järjestämisestä. Vaalit järjestettiin joulukuussa 1918 ja tammikuussa 1919.

– Sillä oli sovinnon kannalta suuri merkitys. Näin siitäkin huolimatta että ensimmäisissä vaaleissa äänestysprosentti ei ollut erityisen korkea ja osa punaisista oli vankeina tai ei saanut äänestää menetettyään kansalaisluottamuksen. Mutta periaate oli tärkeä, Katajisto sanoo.

Katajisto kirjoittaa kirjaa Helsingin kaupunginvaltuustosta sisällissodan sovinnon näyttämönä.

Ennen sisällissotaa Helsingin valtuustossa ei ollut juuri työväestön edustajia ollut, mutta sodan jälkeen tilanne muuttui, kun SDP nousi poliittiseen toimintaan kunnallisvaaleissa. Tämä toimi esimerkkinä muulle maalle.

– Se antoi esikuvan että on mahdollista palata demokraattiseen poliittiseen toimintaan näin nopeasti sisällissodan jälkeen ja lähteä sitä kautta hakemaan reformeja – näen että sillä oli erittäin suuri merkitys, Katajisto sanoo.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli hyväksytty juuri ennen sisällissodan puhkeamista. Sitä oli valmisteltu pitkään, mutta toimeenpano oli viivästynyt muun muassa venäläistämiskauden vuoksi.

Keskeinen muutos laissa oli, että äänioikeuden ehtona ei enää ollut kunnallisveron maksuvelvollisuus ja myös naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden.

Sodan jälkeen eheyttämisen tarpeellisuus tiedostettiin välittömästi, vaikka hävinneet menettivät kansalaisoikeuksiaan sisällissodan vuoksi, sanoo eheytymistä tutkinut Siuntion hallintojohtaja Niko Kannisto.

– Tampere vallattiin huhtikuussa 1918 mutta vain vajaa vuosi myöhemmin valtuuston enemmistön muodostivat entisten punaisten perilliset, Kannisto kuvailee asetelmaa.

Kuntaelämä tarjosi sillan

Sodan jättämä syvä juopa oli olemassa, mutta kuntaelämä tarjosi väylän tuon juovan ylittämiseen, Kannisto sanoo.

Hän muistuttaa, että kunnan toiminnassa korostuivat tuolloin – kuten nykyäänkin – päivänkohtaiset ongelmat: oppivelvollisuuden toteuttaminen, maankäytön suunnittelu sekä yleiset terveys- ja hyvinvointitehtävät. Näiden toteuttamisen kautta entiset punaiset pääsivät hyvin nopeasti käytännön rakentavaan työhön.

– 1920-luvulla elintaso nousi ja kunnat rakensivat uutta yhteiskuntaa. Tulokset olivat näkyvissä heti monin paikoin. Kokemus eheytymisestä hävinneen puolen osalta varmasti toteutui jollain tasolla. Tosin täytyy muistaa että kunnat olivat mm. asukasmäärältään ja elinkeinorakenteeltaan hyvin erilaisia kuten nykyäänkin. Kaupungit ja kunnat olivat eri lainsäädännön piirissä ja poliittiset voimasuhteet erosivat huomattavasti paikkakunnittain.

Kannisto korostaa, että sisällissotaa ei suinkaan unohdettu.

– Päinvastoin. Se säilyi varmasti yhteiskunnan keskeisimpänä kokemuksena koko sotien välisen ajan. Mutta kuntaelämä mahdollisti rauhanomaisen kehityksen ja oli perusta, jolle Suomea luotiin heti sodan jälkeisessä kehityksessä.

Kiistojakin esiintyi

Pelkkää harmoniaa kunnan päätöksenteko 1920-luvulla ei tietenkään ollut. Kunnat rahoittivat peruspalvelujen ohella myös suojeluskuntia, jotka olivat valkoisen puolen joukkojen seuraajaorganisaatioita.

Työväenkaartien vastajärjestöksi sisällissotaa ennen kasvanut suojeluskuntajärjestö oli sotien välissä erittäin merkittävä maanpuolustusjärjestö. Sen rahoittamisesta kiisteltiin kuntien hallinnossa voimakkaasti, Kannisto sanoo.

– Sisällissodan muistamisesta kiisteltiin myös, se oli arka paikka; punaisilla ei ollut virallisesti oikeutta muistaa sisällissotaa 20-luvulla omasta näkökulmastaan. Mutta valkoiset juhlivat sotaa ja vapaussodan voittoa.

Suomi halusi pitää kiinni laillisuudesta

Oman sysäyksensä yhtenäisyyden hakemiseen kuntatasolla oli sillä, miten maailmansota päättyi. Valkoisia auttanut Saksa romahti pian Suomen sisällissodan jälkeen.

– Suomi halusi näyttää länsivalloille olevansa kohti demokratiaa menevä yhteiskunta, Kati Katajisto sanoo.

Senaatti oli päättänyt kunnallisvaaleista jo lokakuussa 1918, käytännössä heti Saksan romahduksen jälkeen mutta ennen kuin kuningasta oli ehditty valita.

– Siitä näkee, että kunnallisvaalipainostus ei johtunut vain länsivalloista, vaan ihan oikeasti Suomessa oli tahtoa että demokraattiset kunnallisvaalit toteutetaan. Siihen vaikutti varmasti se, että valkoinen talonpoikaisarmeija oli voittanut sodan. Harvainvaltainen hallinto paikallistasolla ei olisi sopinut.

– Toisaalta sisällissodan jälkeen korostettiin lakien noudattamista ja lailliseen yhteiskuntaan paluuta, ja siksi haluttiin pitää kiinni lain mukaisista kunnallisvaaleista.

LUE MYÖS: Kunnissa kuohui jo vuonna 1917