KHO:n jutturuuhkaan pientä helpotusta. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallitus päätti perua tekemänsä sote-ulkoistuksen purkuhakemuksen.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri haki vuoden 2017 lopulla tehdyn Meri-Lapin kuntia koskevan sotehankinnan kahden päätöksen purkua korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Todella erikoiseksi asian tekee se, että ensimmäiset päätökset asian tiimoilta tehtiin jo viime joulukuussa, mutta omistajakunnille asiasta kerrottiin vasta kuukausia myöhemmin. Julkisuuteen asia tupsahti sen jälkeen, kun omistajakunnissa käsiteltiin omistajaohjaus-asioita suljetuin ovin kunnan- ja kaupunginhallitusten kokouksissa.

Kuntapäättäjiä ihmetyttäneeseen purkuhakemusjupakkaan tuli uusi käänne jälleen tiistaina, kun Kemin, Tornion, Keminmaan ja Simon kaupungin- ja kunnanhallitusten tekemät omistajaohjauspäätökset otettiin todesta sairaanhoitopiirin hallituksessa ja äänin 5-2 hallitus päätti perua korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevat purkupäätöshakemukset.

15 vuoden pituisella ja yli miljardin euron arvoisella sote-ulkoistuksella sairaanhoitopiirin jäsenkunnat halusivat aikanaan betonoida alueen sote-palvelut nykytasolle ennen sote-uudistuksen tuloa. Yhteisyrityksenä toimiva Mehiläinen Länsi-Pohja Oy on hoitanut alueen keskeiset keskussairaalan ja perusterveydenhuollon palvelut alueen asukkaille kesästä 2018 lähtien.

Hankintasopimuksen purkua haettiin viime keväänä suoraan korkeimmasta hallinto-oikeudesta, koska kyseessä oli lainvoimainen sopimus, josta ei normaalina valitusaikana tehty oikaisuvaatimusta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Yllätys kunnille

Alueen kuntapäättäjien keskuudessa salassa tehty sopimuksen purkuhakemus herätti syvää ihmetystä. Asia pysyi pitkään hyvin pienen piirin tiedossa ja prosessi ehti pitkälle ennen kuin omistajakunnissa asiaa käsiteltiin.  

-Asia on käsitelty sairaanhoitopiirissä salaisena ja se tuli meille kunnille täytenä yllätyksenä, vahvistaa Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala.

Tornion kaupunginhallituksen pöytäkirjoista löytyy 22. marraskuulta salaiseksi merkitty pykälä, jonka otsikko on paljon puhuva: Omistajaohjaus (JulkL24.1 §17 ja § 19). Ylen tietojen mukaan kunnat halusivat vaikuttaa ohjauksellaan siihen, että kuntavaalien jälkeen valittu sairaanhoitopiirin hallitus peruisi purkuhakemuksen, joten ohjauksella oli tässä tapauksessa vaikutusta. Ilmassa on myös epäluottamusta ainakin joissakin kunnissa sairaanhoitopiirin johtaja Riitta Luosujärveä kohtaan.

Tulella leikkimistä

Keminmaan ja Simon kunnanvaltuustot sekä Kemin ja Tornion kaupunginvaltuustot päättivät aikanaan sote-ulkoistuksesta. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin oma-aloitteisuus isossa asiassa sai aikaan ihmetystä ja päänpyöritystä. Kaikki kuntapäättäjät eivät toki varauksetta jättiulkoistusta kannata, mutta toisaalta vaakakupissa on palvelujen järjestäminen jatkossa ja mahdolliset kymmenien miljoonien sopimussakot, jos KHO olisi lähtenyt purkamaan sopimuksen.

-Kunnilla ei ole missään nimessä varaa mihinkään sopimussakkoihin. Jos sopimus nyt purkaantuisi, niin sakko voisi olla 60 miljoonaa euroa. Tässä on sairaanhoitopiiri lähtenyt todellakin tulella leikkimään. Asiassa on kyse myös Kemin ja Tornion osalta perusterveydenhuollon palveluista, jotka eivät millään tavalla sairaanhoitopiirille kuulu, Kujala muistuttaa.  

EDIT 30.11. klo 17.50: Juttua päivitetty kauttaaltaan sairaanhoitopiirin hallituksen tuoreimman päätöksen jälkeen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Omistajaohjauksen tärkeys tulee tässä selvästi esille. Jos ylintä päätösvaltaa käyttävät kunnat yritetään ohittaa salassa, pitäisi sairaanhoitopiirin johdon osata vetää omat johtopäätöksensä.
    Luottamusta ei näin ylläpidetä.

  2. Kylläpä toimituksella on taustatiedot jääneet huteraksi.
    Ensinnäkin kysymyksessä oli kuntayhtymän oman päätöksen muutoksen hausta. Päätös kun tehtiin apulaisoikeusasiamiehen toteamalla laittomalla jääväyksellä ja kilpailutuksessa rikottiin KKV:n mukaan hankintalakia. Muutoksenhaku lähti kuntayhtymän hallituksen tehtävän annolla johtajalle. Kuntayhtymän johtaja luottamusta eivät päätä jäsenkuntien johtajat vaan sairaanhoitopiirin valtuusto. Usko oikeusvaltioon on koetuksella kun useampi taho on todennut laittouuksia päätöksenteossa eikä siitä seuraa mitään.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*