Analyysi: Sote-konsensuksesta tositaistoon
Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
Perustuslakivaliokunta antoi 22.2. lausunnon, jossa edellytettiin lopulta ylivoimaisen suuria korjauksia sote-lakiesitykseen. Kuvassa valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie ja varapuhenjohtajat Tapani Tölli ja Wille Rydman.
Edellinen hallitus nosti kädet pystyyn sote-uudistuksen äärellä ja otti opposition mukaan valmisteluun. Silloin puolueet pystyivät yhteiseen ponnistukseen yli rajojen. Saavutuksen hienoutta ei yhtään himmennä se, että yritys kompastui sekin perustuslaillisin ongelmiin. Löytyi tahto hoitaa suuri asia yhdessä. Neljässä vuodessa tuo henki on tuhoutunut.
Oli yllätys, että uusi hallitus halusi edetä asiassa ilman oppositiota. Toinen suurempi yllätys oli, että nykyisen hallituksen mallilla ei ole paljonkaan yhteistä sen kanssa, mitä edellisellä kaudella yhteisessä rintamassa oli yritetty. Perustuslaki selittää eroa vain pieneltä osin.
Lähes alusta asti on ollut selvää, että paketissa on poliittisia ongelmia hallituksen sisälläkin. Uskottavuutta on nakertanut se, että hallitus ryhtyi kuuluisassa poikkeuksellisessa kompromississaan ajamaan maakuntamallia ja valinnanvapautta, joilla kummallakin oli siinä vaiheessa aidosti vain viidenneksen kannatus eduskunnassa. Osapuolet nielivät toistensa vaatimukset pitkin hampain.
Oikeasti hallituksen mallia kokonaisuudessaan ei siis ole missään vaiheessa halunnut juuri kukaan. Sitä on perusteltu kompromissina, mutta kompromissinkin takana on jo pitkään ollut vain noin puolet kansanedustajista. Ja monet heistäkin hyvin epäilevästi, mikä on myös tuotu julki.
Aika kuitenkin kypsytti opposition suopeammaksi maakuntamallille. Toimialasta näkemykset tosin poikkeavat merkittävästikin, ja termeistäkin on keskusteltu.
Perustuslailla tehtävänsä
Perustuslailliset vaikeudet ovat toinen iso ongelmavyyhti. Perustuslakivaliokunta onkin saanut osansa kertyneestä turhautumisesta. Harva muistuttaa, että perustuslain olemassaolon tarkoitus nimenomaan on pitää huolta siitä, että muu lainsäädäntö kunnioittaa siihen kirjattuja yleviä tavoitteita myös käytännössä.
Yllättävän vähän hämmästeltiin sitä, että perustuslakivaliokunta löysi uudestakin mietintöluonnoksesta runsaasti korjattavaa. Ideaalitilanne kai olisi ollut, että perustuslakivaliokunta olisi voinut todeta, että ok, sen aiemmat kommentit on otettu huomioon.
Virkamieskunta on yltänyt uskomattomiin suorituksiin etsiessään kerta toisensa jälkeen ratkaisuja, jotka täyttäisivät sekä poliitikkojen että peruslain vaatimukset. Sitä ennen on pitänyt sovittaa yhteen hallituspuolueiden odotuksia ja sitten lausuntokierrosten palautteet.
Usein työ on näyttänyt ympyrän neliöimiseltä, ja aika synkkää palautetta tulee yhä niin substanssi- kuin perustuslakipiireistäkin.
Aikaa hukkaan
Kun tiedossa on ollut jo pitkään, että paketti joka tapauksessa jää sellaiseen vaiheeseen, että seuraava eduskunta ehtii panna suuren osan uusiksi, olisi voinut odottaa, että lopulta olisi siirrytty – tai palattu – parlamentaariseen etenemiseen.
Ehkä uudistuksen kiirehtimisen yhteydessä peräänkuulutettu politiikan arvostuskin kasvaisi, jos voimat lopulta koottaisiin.
Aikaakin olisi säästetty ainakin puoli vuotta. Myös hallitusneuvottelut nopeutuisivat, jos sotesta ei tarvitse niissä enää vääntää. Lopputuloksena olisi ollut ratkaisu, johon parhaimmillaan koko puoluekenttä olisi sitoutunut – eikä vain eduskunnan ehkä yhden äänen enemmistö.
Ei yhteisen näkemyksen löytäminen varmasti helppoa ole, mutta eipä ole helppo ollut nykyisenkään hallituksen valitsema tie, joka mahdollisesti vielä johtaa umpikujaan.
Ulkopuolelta voi vain ihmetellä, onko kysymys arvovallasta. Onko hallituksella varma tieto, että oppositiosta sittenkin löytyy tukijoita vai ajetaanko uudistus tarkoituksella päin seinää ja käännetään se aseeksi vaalitaistelussa. Veri voi roiskua, mutta katsojat ovat ehkä jo valmiiksi kyllästyneitä.
Maakunnat tulevat
Maakuntien valmistelussa on saatu aikaan paljon hyvää, ja sen hyödyntämisestä ei liene erimielisyyksiä.
Näyttää ilmeiseltä, että seuraava eduskunta vie eteenpäin maakuntamallia. Tehtäväkenttä rajautuu suppeammaksi kuin nykyinen hallitus on kaavaillut. Maakuntien verotusoikeus, monikanavarahoituksen purkaminen, yksityisen sektorin integrointi, työterveyshuollon rooli sekä tehtäväkentän laajennus ratkaistaan uudistuksen edetessä tai jo käynnistyttyä.
Kun paketti avataan, kokoomuksen kentältä noussee paineita palata myös keskusteluun suurten kaupunkien erillisratkaisusta: onko oikeasti järkevää, että satojen tuhansien asukkaitten kaupungit pakotetaan samaan asemaan alle tuhannen asukkaan kuntien kanssa.
Suuret kaupungit kokevat sen selvänä huononnuksena nykyjärjestelmään verrattuna.
Analyysi on kirjoitettu torstaina 14.3. ilmestyvään Kuntalehteen 3/2019, ennen tietoa sote-uudistuksen kaatumisesta ja hallituksen erosta.
Sipilän ja Orpon hallituksen aikana ei tehty sotea. Kepulla oli tavoitteena 18 maakuntaa, joista viittätoista kolme eteläisintä elättäisi. Kepulaisille olisi riitänyt tarkoitukseton puuhastelu maakunnissa, kokoomuslaiset taas halusivat Sipilän tapaan veroeurot bisnesmiehille ja veroparatiiseihin, niinkuin Kekomäkikin totesi.
Kansalaisia ei tämä hallitus muistanut muutakuin kyykyttämisillä.