Opaskylttejä Malmin sairaalan pihalla
Kuva: Ville Miettinen

Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry:n asettama ylityö- ja vuoronvaihtokielto yhdeksässä sairaanhoitopiirissä hidastaa KT Kuntatyönantajien mukaan toiminnan palauttamista koronaepidemian jälkeiseen aikaan.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot levisivät sen jälkeen, kun kunta-alalle oli saatu pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen työehtosopimus. KT:n mukaan Tehyn ja SuPerin toimet heikentävät kuntalaisten palvelujen tuottamista ja vaikeuttavat sairaanhoitopiirien toiminnan palauttamista koronan jälkeiseen aikaan muutenkin haasteellisella kesälomakaudella.

– Koronakriisin akuutissa vaiheessa terveysalan palvelutoimintaa jouduttiin voimakkaasti supistamaan. Kiireetöntä hoitoa ajettiin alas. Korona siirsi tuhansien suomalaisten kiireettömät leikkaukset. Nyt ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaikuttaa uudelleen kiireettömän hoidon saantiin, KT:n tiedotteessa todetaan.

Kunta-alan työmarkkinajärjestön mukaan sairaanhoitopiireissä hoitohenkilöstön ylityö- ja vuorovaihtokiellot voivat johtaa siihen, että kaikissa työvuoroissa ei ole suunniteltua määrää henkilöitä töissä. Tilannetta hankaloittaa työtaistelutoimien sijoittuminen lomakauteen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Työtaistelutoimet tulivat hankalaan aikaan, sanoo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola Kuntalehdelle.

Toiminta on Päijät-Hämeessä palautumassa normaaliksi vähitellen ja osastot alkavat täyttyä mm. vanhustenhoidossa. Ylityö ja vuoronvaihtokiellon takia henkilöstön saaminen on ollut hankalaa yllättävissä poissaolotilanteissa, Erhola sanoo.

-Erityisesti harmittaa, että saatiin samana päivänä tämä tietoomme, kun työtaistelutoimet astuivat voimaan.

Tilanteesta on selvitty, mutta se on vaatinut Erholan mukaan ”aikamoista käsityötä”.

-Esimiehet ovat olleet kovilla. Aika paljon oli esimiehiä juuri jäänyt lomille. Kesäaika on muutenkin aika haasteellista. Olemme saaneet kuitenkin kaikki potilaat hoidettua. Se on kaikkein tärkeintä.

Työtaistelutoimien piirissä ovat olleet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lisäksi Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen  ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän terveyspalvelut.

Julistetut ylityö- ja vuoronvaihtokiellot päättyvät tänään. Kiistan juurisyytä koskevat neuvottelut jatkuvat tänään Avainta ry:n ja Sote ry:n kesken.

Aiheesta aiemmin:

KT tuomitsee Tehyn ja Superin laajenevat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot – ”Rapauttaa kunta-alan sopimisen kulttuuria”

Juttua korjattu klo 10.35: Toisin kuin alun perin jutussa luki, Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ei ole ollut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon piirissä. Toimien piirissä olevien alueiden listaan lisätty Etelä-Savo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*