Jos kunnat ovat liian pieniä kokonaisuuksia järjestämään sote-palveluja, sama ongelma voi pian tulla vastaan myös kunnan muissa tehtävissä, sanoo Kuntaliiton Minna Punakallio.

Kuntaliiton pääekonomistin Minna Punakallion mukaan näyttää siltä, että pienet kunnat ovat saavuttaneet kustannusetuja viime vuosina yleistyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistusten kautta.

Hyvinvointiala HALI ry julkisti keskiviikkona teettämänsä selvityksen kokonaisulkoistusten vaikutuksista. Tutkijatohtori Esa Jokisen selvityksen mukaan ulkoistukset ovat tuoneet kunnille säästöjä ja hillinneet kustannusten nousua.

– Toisaalta viimeiset vuodet ovat olleet hyviä myös kuntataloudelle, eli kuntien sote-palvelujen kustannukset ovat kasvaneet ilman ulkoistuksiakin hitaammin kuin aiemmin muun muassa kiky-sopimuksen ansiosta. Nousu on ollut ultramaltillista ja ennustettavaa, Punakallio pohtii.

Punakallion mukaan ulkoistukset voivat toimia lyhytaikaisena lääkkeenä ja palvelun laadun kohottajana, mutta kuntakentän olisi pidemmällä tähtäimellä mietittävä pysyvämpiä ratkaisuja pienten kuntien sote-kustannusten hallintaan.

– Siinä tulevat sitten eteen nämä herkät kysymykset kuten kuntaliitokset ja elinvoimaiset seutukunnat. Jos kunnat ovat liian pieniä kokonaisuuksia järjestämään sote-palveluja, sama ongelma voi pian tulla vastaan myös kunnan muissa tehtävissä. Kuntien olisikin hyvä miettiä laajempia ratkaisuja naapureittensa kanssa.

Lisää aiheesta:

Hyvinvointialan teettämä selvitys: Kokonaisulkoistukset vahvistavat kuntien taloutta ja autonomiaa

Tohmajärven kunnanjohtaja: Kokonaisulkoistus lopetti kuntapolitiikan ikuisen sote-väännön

 

 

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*