Kuva: Ville Miettinen
Tohmajärvi ulkoisti soten Attendolle vuonna 2013.

Keskiviikkona julkistettu selvitys kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden
kokonaisulkoistuksista piirtää myönteisen kuvan ulkoistusten vaikutuksista.
Hyvinvointiala HALI ry:n teettämän ja tutkijatohtori Esa Jokisen tekemän selvityksen mukaan ulkoistukset ovat tuoneet kunnille säästöjä ja hillinneet kustannusten nousua.

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Tohmajärvi ulkoisti sote-palvelunsa Attendolle 2013. Sopimus siirtyi Siun sotelle 2017 alusta ja jatkuu vuoden 2019 loppuun. Kunnanjohtaja Olli Riikonen, allekirjoitatko selvityksen havainnot?

– Johtopäätökseni yksittäisen kunnan tasolta ovat hämmästyttävänkin paljon samanlaiset kuin selvityksen tulokset. Uskon, että selvityksen antama kuva on varsin oikea ja luotettava – sote-yritysten markkinamiehet tietysti pyrkivät piirtämään ruusuisia kuvia, mutta tutkijan pitää pyrkiä objektiivisuuteen.

Olli Riikonen

– Sikäli meidän näkökulmamme on hieman erilainen kuin tutkimuksessa, sillä emme oikeastaan ole enää kiinnostuneita siitä, miten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kustannukset kehittyvät erillisinä osa-alueina – meitä kiinnostaa kokonaisuus ja palveluiden toimivuus. Olennainen johtopäätös on se, että perusterveydenhuollon palveluihin panostaminen alentaa erikoissairaanhoidon kustannuksia.

Kuinka paljon ulkoistetut sote-asiat edelleen työllistävät kunnan omaa väkeä?

– Olin kunnanjohtajana jo silloin, kun palvelut tuotti kunta itse ja sittemmin yhteistoiminta-alue. Tämä on ollut hallinnollisesti ja johtamisen kannalta varmasti toimivin ratkaisu. Nyt kun järjestämisvastuu ja sitä kautta viranomaisvastuu on ollut vuodesta 2017 Siun sotella, sote-kysymykset työllistävät varsin vähän. Esimerkiksi minä kunnanjohtajana olen korkeintaan kuukausittain yhteydessä Attendon kanssa, sen useammin ei tarvitse.

– Lisäksi kuntapolitiikan loputon sote-vääntö on loppunut. Aiemmin sotella ei ollut koskaan tarpeeksi rahaa ja palvelut eivät olleet koskaan kunnossa.

Mistä tiedätte, kuinka tyytyväisiä kuntalaiset ovat Attendon palveluihin?

– Attendo tekee säännöllisesti omia asiakastyytyväisyyskyselyjään. Itselläni on lisäksi käytössä tekstari-indikaattori: kuinka usein Karjalaisen tekstaripalstalta täytyy lukea haukkuja palveluista. Ja niitä ei tarvitse usein lukea.

– Eihän kaikki ole auvoista. Eniten ovat puhuttaneet vanhusten palvelut, varsinkin sen jälkeen kun Yle lähetti syksyllä populistisen ja tarkoitushakuisen Tasemummot-ohjelman, jossa ulkoistuksen väitettiin tappaneen yhden pienen paikallisen hoivapalveluyrityksen.

– Suuren yleisön arvio perustuu yksinkertaisiin asioihin: pääseekö lääkäriin, vastataanko puheluihin ja onko hammaslääkäreitä – ja nämä meillä toimivat.

Saavatko Tohmajärven päättäjät usein kuulla, että olette toimineet vastoin yleistä etua ulkoistamalla sote-palvelunne?

– Eipä juuri. Maakunnallisesti Tohmajärven ja Rääkkylän ulkoistukset eivät ole olleet ongelma. Esimerkiksi Siun soten kannalta voi olla myös hyvä, että heillä on nykyisen sopimuskauden jälkeen oman toiminnan verrokkina yksityisen palvelutuotannon konsepti. Me emme aiheuta kustannuskuormaa – vastaamme itse tekemästämme sopimuksesta, ei sitä muut maksa.

Lisää aiheesta:

Hyvinvointialan teettämä selvitys: Kokonaisulkoistukset vahvistavat kuntien taloutta ja autonomiaa

Kuntaliiton Punakallio: Kokonaisulkoistukset tuottaneet tulosta, mutta pitäisikö miettiä laajempia kokonaisuuksia?

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Onkohan tyytyväisyyttä mitttu ti kysytty kuntalaisilta. Pnee epäilemään. Erikoislääkärin pääsy on ainakin kiven takana.

  2. Tyytyväisyyttä ei ole kysytty.
    Sopimus sinällään on karmea, homma on Attendon tai emmehän tiedä kenen käsissä.
    Väliportaana on lisäksi Siun Sote.
    Ulkoistamisen syy on aina se, että kunta ei osaa hommiaan. Sote-lautakunta tai vastaava hölvää rahaa tunnekuohujensa mukaan. Ja keskushallinto on ulalla, kiiyos kunnanhallituksen ja valtuuston.
    Kerran olen käynyt terveyskeskuksessa, ketään sieltä ei löytynyt. Vanhusten hoito herättää koviakin kysymyksiä.
    Takkunurmentiellä en mene, siellä on terveyskeskus, mutta venäjän ja eestin taitoni ovat olemattomia.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä