”Kuntiin tarvitaan SIB-lähettiläitä” – Järjestelmän ongelma on, että korjaavaan toimintaan löytyy rahaa, vaikka järkevämpää olisi panostaa ehkäisemiseen, sanoo Jenni Airaksinen

Kuntaliiton kehitysjohtaja Jenni Airaksinen sanoo seuranneensa pitkään vaikuttavuusinvestoimisen SIB-hankkeita. Hän pitää erittäin kiinnostavana sitä, että mallinnetaan ennalta ehkäisevän työn hyötyjä.

Sitran tuoreen selvityksen mukaan vaikuttavuusinvestoimiseen, jonka yksi malli SIB (social impact bond) on, kohdistuu kiinnostusta kunnissa, mutta toisaalta tiedon puute hidastaa mallin hyväksymistä ja käyttöönottoa.

SIB-hankkeisiin liittyvän ajattelun lisääminen tekisi hyvää koko järjestelmän kannalta, koska korjaavan ja ehkäisevän toiminnan painopiste pitäisi muuttaa, Airaksinen sanoo.

– Koko järjestelmän yksi suurimmista ongelmista on, että aina löytyy rahaa korjaavaan toimintaan, vaikka huomattavasti järkevämpää olisi ollut ehkäistä näiden pulmien syntymistä.

Monessa pulmassa voidaan tunnistaa riskitekijät, sellaiset tekijät jotka todennäköisesti johtavat jonkin ongelman esiintymiseen, Airaksinen muistuttaa. Näiden tekijöiden estäminen perustuu mallinnnukseen. Esimerkiksi syrjäytymisen riskitekijöistä on olemassa mallinnus, jonka perusteella on laskettu myös syrjäytymisestä koituva rahallinen meno.

Näitä tekijöitä pystytään estämään ja menoja ehkäisemään mallinnusta hyödyntämällä.

– Tämä ei perustu mihinkään mutuun. Se on matematiikkaa. Mallinnukset ovat todella hyviä, mutta ne on vaikea kansantajuistaa lyhyessä ajassa.

Airaksinen toivoo SIB-lähettiläitä kuntiin kertomaan, mitä tällä ajattelulla voidaan saada aikaan ja puhumaan auki mallinnuksia, joita Sitran ohjauksessa on tehty.

Airaksinen toivoo, että ”SIB-ajattelu” leviäisi. Tätä ajattelua tarvitaan lisää muun muassa siksi, että esimerkiksi sana investointi ei pelottaisi ihmisiä ja saisi luulemaan, että kyseessä on hyötymisyritys huonossa asemassa olevien kustannuksella. Tämä on yksi ennakkoluuloista, joita vaikuttavuusinvestoimiseen saatetaan liittää.

Kehittämistä on Airaksisen mukaan myös ajattelussa hyvinvointitaloudesta.

– Meillä pitäisi olla korkeatasoisempaa hyvivointitaloustieteellistä keskustelua.

Esimerkkinä hän nostaa tavan, jolla budjetointia ajatellaan. Usein tapana on budjetoida menoja. Investoinneista ei juuri puhuta, ainakaan hyvinvoinnin yhteydessä.

– Investointiohjelma voidaan tehdä infraan, teollisuusalueisiin, elinkeinoihin. Mutta investointiohjelma hyvinvointiin tai pulmien ehkäisyyn – sellaista en ole vielä nähnyt.

Sen, että asiat nähdään menoina, taustalla on riittämätön tieto, jota Sitran selvityksessäkin tuotiin esiin. Tähän auttaisi yksinkertaisempi viestintä mallinnuksista, siitä millä perusteella vaikuttavuusinvestointeja tehdään.

– Laskelmat ovat hyviä. Ne ovat myös monimutkaisia, ne eivät välttämättä aukea helposti. Viestintää päätöksentekijöille voisi yksinkertaistaa. He lopulta päättävät, lähdetäänkö vaikuttavuusinvestointiin mukaan vai ei.