Lomien jälkeinen aika poikii runsaasti yhteydenottoja A-Klinikkasäätiöön. (Kuva: Pixabay)

Heinäkuussa moni suomalainen perhe aloittaa kesäloman, mutta kaikille vanhempien loma ei tarkoita mukavia lomapäiviä perheen kanssa. Lisääntynyt vapaa-aika yhdistettynä alkoholinkäyttöön aiheuttaa monissa perheissä ristiriitoja, jotka voivat tuntua lapsista ahdistavilta. 

– Alkoholin ongelmallinen käyttö tekee lapsista näkymättömiä ja turvattomia. Kotona he katoavat vanhemman juomisen tieltä ja kantavat huolta vanhemmistaan sekä arjen sujuvuudesta. Suurimmassa riskissä ovat vauvat. Näkymättömistä lapsista ei puhuta eikä heidän äänensä tule kuuluviin. Heitä on hälyttävän paljon ja he kantavat pahimmillaan koko elämänsä merkittävän osan niistä haitoista, joita alkoholi maassamme aiheuttaa, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä liiton tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 89 000 lasta, jonka vanhemmista vähintään toisella on ollut päihdeongelma.

Kotona juominen haitallisinta

Hallitusohjelmaan on kirjattu useita uudistuksia, joissa alkoholisääntelyn painopistettä siirretään pois sosiaali- ja terveyspolitiikasta. Ensi- ja turvakotien liiton näkemyksen mukaan huolestuttavinta uudistuksissa on, että ne uhkaavat viedä alkoholinkäyttöä vahvemmin koteihin, joissa sivullisina kärsijöinä ovat näkymättömät lapset.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uusin valmistelussa oleva uudistus on alkoholin kotiinkuljetus, joka antaisi muun muassa pikaläheteille oikeuden kuljettaa alkoholia kotiin. THL:n kyselyn mukaan 75 prosenttia vastaajista ei luota siihen, että kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja tai päihtymystä. Samaan lopputulokseen ovat tulleet monet kansainväliset tutkimukset. Kun alkoholinkäyttö lisääntyy yhteiskunnassa, kasvavat myös perheille koituvat haitat. 

Tuen tarve lisääntyy elokuussa

Ensi- ja turvakotien liitto pitää lastensuojelun resurssitilannetta huolestuttavana, kun vain kaksi hyvinvointialuetta kykenee noudattamaan lakia lastensuojelun mitoituksesta. Samaan aikaan lastensuojelun tarve on kasvanut valtavasti. Esimerkiksi kiireellisten sijoitusten määrä on noussut kahdeksan prosenttia vuodesta 2022.

Erityisesti kesän jälkeen tuen tarve perheissä lisääntyy.

– Elokuussa haetaan moninkertaisesti apua muihin kuukausiin verrattuna. Pelkästään loma-ajan alkoholin käytön lopettaminen tai vähentäminen aiheuttaa runsaasti yhteydenottoja. Lisäksi tulee alkoholin käytön välillisesti aiheuttamat ongelmat, kuten vanhempien riitaisuus, lähisuhdeväkivalta sekä lasten tilanne erossa, huomauttaa A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.

Näkymättömät lapset -kampanjalla halutaan tuoda keskusteluun kaavailtujen lakimuutosten vaikutukset lapsiin. Kampanja tuo esiin alkoholihaittoja, jotka aiheutuvat erityisesti lapsille vanhempien alkoholin käytöstä. Kampanjan yhteydessä järjestöt keräävät allekirjoituksia vetoomukseen, jonka tavoitteena on huomioida lastenoikeudet alkoholipolitiikassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*