Sote-ministeri Kaisa Juuso sanoo olevansa helpotttunut, kun ministeriön työryhmän sairaalaverkkoehdotuksen ns. kakkosvaihe jää pois toteutuksesta. Kuva: Lauri Heikkinen / VNK

Toimenpiteitä poikkeusluvalla toimivien synnytyssairaaloiden toiminnan tarkastelussa olisi tarvittu jo aiemmin, sanoi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) eduskunnan täysistunnossa vastatessaan opposition välikysymykseen sairaalaverkkouudistuksesta.

– Ensimmäiset poikkeusluvat myönnettiin jo 2017 kaikille näille yksiköille, joilla ne nyt lakkaavat viimeistään 2025. Näitä poikkeuslupia on jatkettu hallituksesta toiseen, vaikka toimenpiteitä olisi tarvittu aikaisemmin.

– Meidän on pakko keskittää erikoissairaanhoidon vaativaa hoivaa, sellaista hoivaa, mihin tarvitaan ympärivuorokautinen leikkaussalivalmius, ympärivuorokautinen teho-osastovalmius, monen erikoisalan päivystäjää, tarvitsemme anestesialääkäriä, kirurgian erikoislääkäriä, lastenlääkäriä ynnä muita. Tarvitsemme synnytysten osalta myöskin kätilöitä ja hoitohenkilökuntaa. Se henkilöstö, mikä esimerkiksi synnytyksiä päivystää, on erittäin suuri, sitä ei varmaan moni ajattele.

Juuso sanoi ymmärtävänsä Lapin hyvinvointialueen päätöksen siirtää synnytykset Länsi-Pohjan keskussairaalasta Kemistä Rovaniemelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Synnytysten lukumäärä on laskenut noin 400 synnytykseen vuodessa. Se tarkoittaa, että keskimäärin yksi vauva vuorokaudessa syntyy, ja tätä vauvaa päivystetään kolmessa vuorossa erittäin laajalla henkilöstömäärällä. Välimatka Kemistä Rovaniemelle tai Ouluun ei ole ylitsepääsemätön, se on vähän päälle sata kilometriä. Tällä toimenpiteellä Lapin hyvinvointialue saa taloudellisia säästöjä ja myöskin henkilöstöresursseja muihin palveluihin, Juuso sanoi.

Lapin hyvinvointialue teki päätöksiä talouden sopeuttamisesta ja palveluverkon muodostamisesta maanantaina.

Päätöksen myötä päivystävien erikoisalojen lääkärintyö siirtyy Mehiläinen Länsi-Pohjalta hyvinvointialueen vastuulle vuoden 2025 alussa. Samassa yhteydessä synnytykset keskitetään Lapin keskussairaalaan. Muutokset tarkoittavat, että Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnoista noin yksi prosentti siirtyy Lapin keskussairaalaan.

Hallitus aikoo uudistaa sairaalaverkkoa muuttamalla sairaaloiden vastuita sosiaali- ja terveysministeriön virkahenkilövalmisteluna syntyneen esityksen pohjalta. Esityksessä oli kaksi osaa joista jälkimmäisen toteuttamisen hallitus hylkäsi kehysriihessä. Ns. kakkososa herätti erimielisyyttä myös esityksen valmisteluryhmässä.

– Olimme etenemässä tähän kakkosvaiheeseen muutetulla esityksellä, mutta toissa sunnuntaina meidän puheenjohtajamme kehysriihineuvotteluiden yhteydessä onneksi päättivät, että me voimme unohtaa tämän kakkosvaiheen. Minä olen siitä helpottunut ja uskon, että aika moni muukin on siitä helpottunut, Juuso sanoi. 

– Tämä ykkösvaihehan, millä nytten edetään, perustuu jo Sipilän hallituksen aikaiseen keskittämiseen, erikoissairaanhoidon ja päivystyksen keskittämiseen.

Puolesta ja vastaan

Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuoron pitänyt Päivi Räsänen muistutti, että työryhmän sairaalaverkkoehdotus, ”erityisesti niin sanotun kakkosvaiheen visioinnin osalta”, ei ollut hallituksen esitys eikä hallitusneuvotteluissa sovitun mukainen.

– Siitä puuttuivat taloudelliset vaikutusarviot, puhumattakaan vaikutuksista henkilöstöön ja potilaisiin. Oli tärkeää, että hallitus selväsanaisesti hylkäsi ehdotuksen joidenkin keskussairaaloiden muuttamisesta alhaisemman palvelutason akuuttisairaaloiksi, sillä keskustelun jatkaminen olisi vaikuttanut hyvinvointialueiden työrauhaan, Räsänen sanoi.

Hän muistutti, että pelkät uhkakuvat hyvinvointialueen ainoan keskussairaalan synnytysten, leikkaustoiminnan ja tehohoidon lopettamisesta voisivat aiheuttaa henkilöstöpakoa ja vaikeuttaa rekrytointia.

Vaikutusarviointeja penäsi myös vihreiden ryhmäpuheenvuoron pitänyt Maria Ohisalo samalla kun kritisoi hallitusta leikkauksista.

– Pääministeri Orpon hallitus on sopeuttamassa taloutta muun muassa massiivisilla sote-leikkauksilla — täysin välittämättä siitä, mitä leikkaukset tarkoittavat hyvinvointialueiden, sairaaloiden, terveyskeskusten ja ennen kaikkea ihmisten arjessa. Tämä on arvovalinta, ei mikään pakko, Ohisalo sanoi. 

– Kaikkien muiden leikkausten päälle hallitus ilmoitti vielä nyt kehysriihessä tavoittelevansa sairaalaverkon tiivistämisellä yli 26 miljoonan euron säästöjä vuodesta 26 alkaen. Hallitus, kysyn teiltä: missä ovat vaikutusarvioinnit? Lyhytnäköisillä säästöillä on tulevaisuudessa kova inhimillinen ja taloudellinen hinta. 

Keskustan Hilkka Kemppi puolestaan arvioi, että hallituksella tuntuu olevan hukassa johtajuus.

– Ennen vaaleja perussuomalaiset ja kokoomus lupasivat, että sosiaali- ja terveydenhuollosta ei leikata. Nyt massaleikkausten kohde on lähipalvelut, lapset ja ikäihmiset, Kemppi sanoi.

Kempin mukaan palveluita johdetaan nyt kriisiin.

– Sairaaloiden palveluita keskittämällä sysäätte kustannuksia alueille. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa on laskettu, että sairaalaverkon keskittäminen lisäisi kustannuksia 30 miljoonalla eurolla. Yöpäivystyksen lakkauttaminen vaatii Kymenlaaksoon useamman ympärivuorokautisesti päivystävän ambulanssin ja joukon ammattilaisia. Tästä syntyviin kustannuksiin ei miljoona riitä.

Kokoomuksen Ville Väyrynen korosti Päivi Räsäsen tavoin, että ministeriön ryhmän ehdotus ei ole hallituksen esitys.

– Hallituksen esitystä siitä ei koskaan tullut.

– Opposition maalaamiin pelkoihin nähden nyt esitetyt muutokset ovat varsin maltillisia ja harkittuja, Väyrynen sanoi.

Väyrynen muistutti, että jokaiselle hyvinvointialueelle jää sairaala, jossa on ympärivuorokautisesti niin kirurginen valmius, teho-osasto kuin synnytysyksikkökin.

– Maantieteellinen jakauma on mielekäs, ja jokaisella kansalaisella on päivystykselliset palvelut tarjolla omalla hyvinvointialueellaan. Hallituksen esitys on selkeä ja antaa hyvinvointialueille oppositionkin peräänkuuluttamaa työrauhaa. 

Sote-ministeri Juuso kertasi avauspuheenvuorossaan sairaalaverkon uudistamisen sisällön:

– Ympärivuorokautisiin perusterveydenhuollon päivystyksiin tulee muutoksia vuoden 2026 alussa, jolloin perusterveydenhuollon yöaikainen päivystys poikkeusluvalla päättyy Iisalmessa, Jämsässä, Kouvolassa, Raahessa ja Varkaudessa. 

– Yöpäivystyksen ylläpitomahdollisuus säilyy Ivalossa ja Kuusamossa pitkien etäisyyksien sekä Pietarsaaressa ja Raaseporissa kielellisten oikeuksien toteutumisen vuoksi sekä lisäksi Kemissä ja Savonlinnassa. Poikkeuslupakäytännöstä luovutaan. 

– Hyvinvointialueet voivat ylläpitää myös eri sairaaloissaan vuodeosastohoidossa olevien potilaiden sairaanhoidon edellyttämää lääkäripäivystystä. Lisäksi tiettyjä kevyessä anestesiassa tehtäviä toimenpiteitä voi jatkossa tehdä missä vain terveydenhuollon toimintayksikössä, jossa on riittävä osaaminen ja potilasturvallisuus toteutuu. 

– Kehysriihen linjausten mukaan muutoksia tehdään vuoden 2026 alusta erikoissairaanhoidon sairaaloihin Kemissä, Oulaisissa, Salossa, Savonlinnassa ja Valkeakoskella. Näissä sairaaloissa voi edelleen tehdä päiväkirurgisia leikkauksia, mutta ei raskaampaa, ympärivuorokautista leikkaussalivalmiutta edellyttäviä leikkauksia. Lisäksi näissä voi olla kattava eri erikoisalojen poliklinikkatoiminta, kuten äitiyspoliklinikka, sekä konservatiivisten alojen, kuten esimerkiksi sisätautien, syöpätautien ja psykiatrian vuodeosastotoimintaa sekä näiden edellyttämä sairaalapäivystys. 

Oppoisitiopuolueet jättivät aiemmin huhtikuussa sairaalaverkosta välikysymyksen. Lisäksi vasemmistoliitto on jättänyt välikysymyksen ministeri Juuson nauttimasta luottamuksesta. Välikysymyksiin liittyvistä luottamuskysymyksistä äänestetään perjantaina.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Niinpä, lapset syntyvät silloin kun, itse tahtovat, äidin vaan pitäisi tietää se VÄHINTÄÄN kaksi tuntia aikaisemmin. Ajoaika siitä kun auto saapuu puolisentoista tuntia.

    Kun matkaa on yli sata kilometriä lähimpään synnytyssairaalaan, sinne tullaan/on tultava hyvissä ajoin. Äiti varaa potilaspaikan ennen kuin olisi tarpeen tai sitten synnyttää matkalla. Ei sitä itse voi tietää miten mikäkin synnytys etenee.

    Itselleni ei enää ajankohtainen, mutta lähin synnytyssairaala kymmenen minuutin ajomatkan päässä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*