Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja pitää sosiaalihuollon tietopohjan välitöntä vahvistamista erittäin tarpeellisena. Esimerkiksi lastensuojelussa ei ole systemaattista lapsen elämänkulun seurantaa, että nähtäisiin, onko käytetyillä välineillä saatu jotakin myönteistä aikaan, Kananoja muistuttaa. (Kuva: Ville Miettinen)

Koulut pitäisi välittömästi avata asteittain, samoin lasten harrastukset, jotta koronakriisin koettelema perheiden arki pääsisi raiteilleen mahdollisimman pian ja mahdollisimman hyvin, linjaa dosenti Matti Rimpelä.

Rimpelän arvion mukaan ei ole enää tutkimukseen perustuvaa syytä pitää koulut suljettuna.

-Sellainen oli epidemian alussa, kun ei koronavirusta tunnettu. Ajateltiin että virus käyttäytyy kuten monet aiemmat flunssailmiöt ja että erityisesti päiväkodit, koulut, joukkotilanteet ovat viruksen levittämispaikkja. Mutta koronavirus näyttää olevan tässä suhteessa toisenlainen.

Koronakriisin vaikutusta mm. perheiden tilanteessa ja sosiaalipalveluissa on verrattu 1990-luvun alun lamaan, jonka jälkeen lastensuojelun, erityisopetuksen ja mielenterveyspalvelujen kysyntä kasvoi reippaasti.

Rimpelän mukaan verattuna tuolloiseen lamaan tilanne on olennaisesti erilainen nyt, kun myös harrastukset ja koulut ovat kiinni. Kaikki arkea ylläpitävät toiminnot ovat kiinni. Koulua käydään etäyhteydellä, harrastukset ovat lähes tyystin keskeytyneet.

Odotettavissa on huomattavasti isompi taakka lapsille ja perheille kuin 1990-luvulla, Rimpelä arvioi.

– Vaikka selviäisimmekin nopeasti, varautuisin siihen, että taakka on isompi. Se ei ole välttämätöntä, mutta se on mahdollista.

Ja siksi perheiden taakkaa pitäisi nyt keventää avaamalla kouluja ja harrastuksia, Rimpelä sanoo. Hänen mielestään lasten arjen sulkutilojen jatkamisesta seuraa enemmän haittaa kuin hyötyä. Rimpelä kannattaa peruskoulujen toiminnan aloittamista ja jatkamista kesäkuun puoliväliin asti.

– Jos tulee tartuntoja, hallitaan ne paikallisesti. Tämä pitäisi mielestäni tehdä ensimmäiseksi. Näin vähennettäisiin sitä kuormaa joka on joka tapauksessa tulossa

– Saataisiin arki raiteilleen. Kevennettäisiin perheiden kuormaa. Vähennettäisiin taloudellista rasitusta joka tulee, hän perustelee.

Kun lama iski kolme vuosikymmentä sitten, lastensuojelun saralla oltiin Rimpelän mukaan menossa parempaan suuntaan.

– Vaikka lapsia oli 20 prosenttia enemmän [kuin nyt], sijoitettuja lapsia oli puolet vähemmän. Mielenterveyspalvelujen käyttö on moninkertaistunut, eivätkä ne riittäneet ennen tätä kriisiäkään.

– On ennusmerkit, että ollaan rakentamassa kallista tulevaisuutta sekä hyvinvoinnin kannalta että palveluille.

Matti Rimpelä ei usko, että korona vaikuttaa ns. pehmeiden arvojen korostumiseen päätöksenteossa. (Kuva: Antero Aaltonen)

Sosiaalihuollon heikko tietopohja haasteena

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja kertoo, että sosiaalipuolella ei ole lamavuosien vaikutuksesta yhtenäistä koottua tietoa, jonka voisi nyt ottaa käyttöön nimenomaan sosiaalihuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Se on yksi osa sosiaalihuollon alan merkittävää haastetta, tietopohjan heikkoutta, Kananoja sanoo.

– Meillä ei kerätä systemaattisesti tietokokonaisuuksia, vaan erillisistä hankkeista saatavissa oleva tieto on pirstaleista.

Terveydenhuollossa tilanne on toinen. Kananoja arvioi, että yksi syy on alojen historiassa. Lääkärin ammatilla on pitkä historia, johon liittyy akateeminen koulutus ja tutkimus olennaisesti. Sosiaalihuoltoon akateemisuus alkoi tulla vasta 1980-luvulla, Aulikki Kananoja sanoo.

– Kärjistettynä meidän työkulttuuri on sitä, että tehdään lakisääteisesti toimenpiteet, mutta ei katsota, miten näiden ihmisten elämäntilanteet sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen avulla on parantunut. Meillä ei ole esimerkiksi lastensuojelusta mitään tällaista pitkittäistä vaikuttavuustutkimusta.

-Lainsäädännön tarkoituslauseissa kyllä todetaan, mitä halutaan saada aikaan, mutta ei sitä oikeasti systemaattisesti seurata. Ei oikeastaan millään sosiaalihuollon alueella.

Sosiaalihuollossa vaikuttavuuden kysymykset ovat vanhushuollossa erilaiset kuin esimerkiksi lastensuojelussa, Aulikki Kananoja muistuttaa.

Vanhuspalveluissa korostuu huolenpito ja turvallisuus ja hyvä palvelu sinänsä, että olisi hyvä vanhuus.

– Mutta lastensuojelussa on kyse koko lapsen elämästä. Se, että lastensuojelussa ei ole systemaattista lapsen elämänkulun seurantaa, että nähtäisiin, onko käytetyillä välineillä saatu jotakin myönteistä aikaan, on – sanon alan ihmisenä – hävettävä juttu.

Koronakriisikokemuksesta pitäisikin Aulikki Kananojan mukaan seurata tietopohjan kuntoon saattaminen: seuranta ja arviointi, vaikutusten näkeminen koko toiminnasta.

Tulisi hyödyntää tilanne ja seurata, miten epidemia vaikuttaa, miten etäopetus tai kaveripiirin kaventuminen, mikä vaikutus epidemialla on perheiden pärjäämiseen tai alkoholin käyttöön.

– Pitäisi ihan oikeasti katsoa, mitä ehkäisevillä toimintaohjelmilla, joita on siellä täällä, voidaan saada aikaan, ja ottaa se tietopohjakokonaisuus parempaan hallintaan.

– Jos saataisiin edes nyt parempaa tietopohjaa seuraavaa pandemiaa varten, se olisi hirveän hyvä.

Sosiaalihuollon heikkoa tietopohjaa pitäisi alkaa heti vahvistaa, sanoo Aulikki Kananoja. (Kuva: Veikko Somerpuro)

Yhteiskunta erilainen kuin 1990-luvulla

1990-luvun laman aikaan maailma oli hyvin erilainen niin palveluiden kuin ehkä myös asenneilmapiirin osalta, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen. Lama vaikutti monesta suunnasta perheisiin, hän muistuttaa.

Päivähoidon ja koulun resurssien niukkenemisen aiheutti henkilöstön uupumista näissä lapsille tärkeissä yhteiskunnallisissa tukirakenteissa, ja jäljelle jääneet uupuivat myös.

– Opiskeluhuollon resurssista saatettiin vain haaveilla. Nythän kunnat käyttivät opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluihin viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa, nousua muutamassa vuodessa yli 30 miljoonaa euroa. Nyt tämä resurssi on oppilaiden koulunkäynnin tukena ihan eri tavalla kuin 30 vuotta sitten, Puustinen-Korhonen muistuttaa.

Toiseksi 1990-luvun lama vaikutti perheisiin työelämän kautta, konkurssit ja työttömyys veivät monilta hyvin toimeentulleiltakin taloudellisen pohjan elämälle.

– Sitten tietysti 1990-luvun lama vaikutti perheisiin ja etenkin lapsiin tiukoille joutuneen vanhemmuuden ja liiallisen kuormituksen kautta. Monien perheiden arki järkkyi ja huostaanotot kääntyivät nousuun. Tuolloin ei ollut varsinaisesti olemassa sellaisia tuen muotoja kuin tehostettu kotiin tehtävä perhetyö, Aila Puustinen-Korhonen sanoo.

Sittemmin perhetyö on saanut enemmän jalansijaa ja siitä on 2010-luvulla saatu hyviä kokemuksia.

Aila Puustinen-Korhonen muistuttaa, että nyt käytössä on digitaalisia tapoja palvella ja pitää yhteyttä ja vierailla perheiden kotona myös siten, ettei olla fyysisesti läsnä.

Erilaista nykyhetkessä tuolloiseen voi olla myös asenneilmapiiri.

– Apua uskalletaan pyytää, se ei ole heikkouden merkki. Osattiinko ja uskallettiinko silloin 1990 luvun laman aikaan? Olin silloin itse sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa ja kyllä se niin vaan oli, että jonkin ilmoituksen, monesti häätöilmoituksen, takia perheeseen vasta mentiin ja tyhjästä kodista löytyivät kalpeat lapset ja vielä kalpeammat vanhemmat, Aila Puustinen-Korhonen pohtii.

Huoli eriarvoisuuden lisääntymisestä

Aila Puustinen-Korhonen muistuttaa, että joka tapauksessa koronakriisin seurauksena edessä on kova työ.

– Erityisesti työkuorma koskee sosiaalityötä ja sosiaalipalveluja kunnissa, sillä muiden palvelujen siirryttyä etäpalveluihin, ovat nämä palvelut etulinjassa ja monesti ainoita, jotka jalkautuvat koteihin.

Matti Rimpelän mukaan kotiin tehtävissä käynneissä pitäisi ottaa rivakka harppaus. Lapsiperheiden luona pitäisi käydä yhtä ahkerasti kuin iäkkäiden kuntalaisten luona käydään.

– On hyvä, että investoidaan nettisovelluksiin, mutta nyt tarvitaan erityisesti kotikäyntejä. Se on ainoa tapa päästä selville palveluntarpeesta, Rimpelä sanoo.

Hän pitää hyvin yllättävänä, mikäli koronakriisistä ei seuraa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvua. Oppositio vaatii tiukasti valtion talouden tasapainotusta, eikä panostaminen perheisiin ja koulutukseen välttämättä ole mahdollista.

– Tällaisissa tapauksissa ne, joilla on pienin reservikapasiteetti, kärsii eniten.

– Hyvinvointipolitiikka on entistä vaikeammassa asemassa.

Myös Aulikki Kananoja pitää kriisitilannetta riskitekijänä eriarvoisuuden kasvulle, erityisesti jos yhteiskunnan apujärjestelmät joutuvat niukentamaan omia toimenpiteitään.

– Tai jos tulee eristämistä, joka on yksinäisellä hauraalle vanhalle ihmiselle tosi iso juttu, on suuri vaara, että tämä jättää jäljen sosiaalihuollon asiakasryhmien elämään.

– Yhtenä kriisin tuotoksena soisi olevan, että tämä loisi myötätuntoa, että kun ollaan kaikki ihmisiä, myötätunto on sellainen asia, jota ihan kansallisena resurssina voisi kasvattaa.

Me-henkeä onkin ollut nähtävissä kunnissa poikkeusoloissa, Aila Puustinen-Korhonen sanoo. Erilaisia yhteisöllisen avun muotoja on kehitetty kaikenikäisille tukea tarvitseville.

Kunta- ja valtiotasolla on pakko tehdä palveluista joustavia ja resursseista.

– Kun väkeä puuttuu kunnan omista lastensuojelulaitoksista, siirtyvät avopalvelujen työntekijät työvuoroihin, jotta laitoksessa pyörii lapsille turvallinen arki. Tämä voi olla raskasta tehtävää, mutta myös opettaa palvelujärjestelmää toimimaan joustavasti. Hyvistä lopputuloksista voivat kaikki iloita, Aila Puustinen-Korhonen sanoo.

Työtä on edessä paljon sosiaalihuollossa, mutta kunnat ovat lähteneet kehittämään palvelujaan ripeästi, Aila Puustinen-Korhonen sanoo. (Kuva: Kuntaliitto)

Sote saatava maaliin

Koronakriisissä on nähty mm. ongelmia iäkkäiden hoivakodeissa ja haasteita varautumisessa.

Aulikki Kananojan mukaan on selvää, että sosiaalihuollon hallintorakenne, jonka muodostavat valtio ja yli 300 kuntaa, on mahdoton tällaisessa tilanteessa.

– Kuulun niihin, jotka sanoo, että tämän jälkeen sote[-uudistus] ja nopeasti. Niin että saadaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhteinen alueellinen rakenne.

-Ihme, ettei tässä ole käynyt hullummin. On uskomatonta, että sosiaalipuolella on nykyinen hallintorakenne päässyt jatkumaan näin kauan. Se on tällaisessa kriisitilanteessa ehdottomasti liian hajanainen. Sosiaalihuoltoon tarvitaan selvästi vahvempi alueellinen rakenne, yhdenmukaisesti terveydehuollon kanssa.

Lue myös: Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen: Yhteiskunnan joustavuus pehmentää koronan iskua yksilöön ja perheeseen

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*