Sote-kysymykset hallitsivat kuntavaalikamppailua

Kuntavaaleista tuli sote-vaalit, vaikka hallituspuolueet yrittivät vaalikamppailun aikana sitkeästi piirtää kuvaa uudesta kunnasta ilman sosiaali- ja terveyspalveluja.

Näin sanoo Åbo Akademin tutkija, kuntapolitiikkaan ja rakenneuudistuksiin perehtynyt  Siv Sandberg.

– Sikäli kampanjoinnin asetelma oli aika herkullinen, koska sote-kokonaisuuden rakentaminen on vielä kesken ja hallituksen ja opposition ero monissa uudistukseen liittyvissä kysymyksissä hyvin selvä.

– Tilanne näyttäytyi kuitenkin varsin sekavana, sillä vaalikeskusteluissa puhuttiin usein valmisteilla olevien lakien yksityiskohdista. Valmistelussa sisällä olevat poliitikot eivät huomaa, kuinka vaikeaselkoista tällainen puhe on tavalliselle kansalaiselle, Sandberg toteaa.

Hallitusrintama on väistellyt kampanjan aikana sote-kysymyksiä, mutta tarttunut niihin tarvittaessa itsekin.

– Etenkin kokoomus on taitavasti kääntänyt puheen tulevien maakuntien demokratiavajeesta valinnanvapauden hyviin puoliin: vaaleissa voit äänestää kerran neljässä vuodessa, mutta valinnanvapauden ja henkilökohtaisen budjetin avulla voit melkein päivittäin itse päättää, kuka sinua käy hoitamassa, Sandberg sanoo.

Sandbergin mukaan esimerkiksi kaavoitus, kuntademokratia ja kuntien talous ovat jääneet sivuun valtakunnallisessa vaalikeskustelussa, vaikka ne ovat ns. uuden kunnan tärkeimpiä kysymyksiä.

– Paikallisesti niistä on toki puhuttu.

Valmisteilla oleva sote-uudistus johti myös siihen, että tämän kevään kuntavaaleista tuli poikkeuksellisen selvästi hallituksen ja opposition välinen taistelu.

– Kun molemmat vasemmistopuolueet ovat oppositiossa, ovat ideologiset vaihtoehdot tulleet poikkeuksellisen kirkkaasti esille.

– Hämmästyttävää on, että kukaan ei ole nyt lähtenyt erityisesti kosiskelemaan hoitohenkilökuntaa, vaikka sote-uudistuksessa on pitkälti kyse juuri heidän toimintaympäristönsä muutoksista, Sandberg pohtii.

Ylen keskustelun esimerkit eivät toimineet

Ylen viimeinen vaalikeskustelu yritti torstaina pureutua uuden kunnan rooliin.

Siv Sandbergin mukaan siinä ei kuitenkaan onnistuttu esimerkkienkään avulla hahmottamaan sitä, mitkä ovat kunnanvaltuuston ja mitkä eduskunnan päätettävissä olevia asioita.

– Keskustelu jäi siltä osin sekavaksi.

Sandbergin arviot puoluejohtajien onnistumisesta viimeisessä valtakunnallisessa vaalikeskustelussa:

Sari Essayah, kristillisdemokraatit: On omalla tavallaan johdonmukainen ja vahvasti ideologinen: kuntien pitää satsata perheisiin, sillä perhe itse tuottaa palvelut halvimmin. On onnistunut tuomaan klassiseen kristillisyyteen perustuvaa viestiään esille.

Anna-Maja Henriksson, RKP: Oppositiorooli ei ole helppo RKP:lle ja Henriksonille. Kirkkain oma kanta koskee vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon siirtoa maakunnille; sitä puolue vastustaa tiukasti. Henrikssonin on vaikea pärjätä keskustelussa, jossa miehet huutavat yli.

Ville Niinistö, vihreät: Vihreät ovat aina kannattaneet maakuntahallinnon rakentamista, mikä pehmentää vihreiden kritiikkiä sote- ja maakuntauudistusta kohtaan. Toi esille vihreille tyypilliseen tapaan vaihtoehtoisia vaikuttamisen tapoja: kulutuskäyttäytymistä ja järjestöaktivismia. Hallitsee asiat hyvin, mutta hänen pääviestinsä jää silti vähän epäselväksi.

Li Andersson, vasemmistoliitto: Anderssonin on helppo asemoida itsensä kriittiseksi voimaksi, koska vasemmistoliitto ei ole valta-asemissa kunnissa eikä valtakunnallisella tasolla. Voi sen takia tehdä monista asioista jyrkkiä kynnyskysymyksiä, joista puolue ei anna periksi. Puolustaa selkeimmin julkisia palveluja.

Timo Soini, perussuomalaiset: Yritti selittää, mitkä asiat kuuluvat kunnallisen päätöksenteon ja mitkä valtakunnallisen päätöksenteon piiriin. Samalla sivuutti kritiikin hallitusta kohtaan ja käänsi vastuun kunnille. Puhui selkeästi siitä, että rahat eivät riitä kaikkeen ja siksi pitää priorisoida.

Antti Rinne, SDP: SDP:n ja Antti Rinteen ongelmana on, että se ei saa mistään suunnasta tukea maakuntamallin kritiikilleen. Oma vaihtoehtoinen malli tuntuu olevan hukassa, tai ainakaan SDP ei ole saanut tuoduksi sitä selkeästi esille. Nosti esille demokratiaongelman Uudellamaalla, mutta ei saanut siitä keskustelua aikaiseksi.

Petteri Orpo, kokoomus: Ainoa joka kehui kunnille sote-uudistuksen jälkeen avautuvaa maailmaa. Kehui valinnanvapautta yksilön kannalta hyväksi uudistukseksi ja teki sen selkeästi. Nousi johtavaan rooliin hallitusrintamassa ohi Sipilän.

Juha Sipilä, keskusta: Toi esille 16-vuotiaiden äänioikeuden, mutta ei saanut muita puoluejohtajia eikä edes toimittajia tarttumaan aloitteeseensa. Oli ylimielisen tuntuinen, kun puhuttiin ammattikorkeakouluihin kohdistuvista säästöistä: tuskin missään riemuitaan, jos muodoiltaan hyvään uudistukseen ei ole rahaa. Jäi Orpon varjoon valinnanvapauteen liittyvissä kysymyksissä.