Perjantaina väittelevän Timo Hujasen mielestä Suomella ei ole varaa luopua sote-palvelujen monikanavarahoituksesta. (Kuva: Kela)

Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelujen monikanavaista rahoitusmallia moititaan tehottomaksi, eriarvoiseksi ja palvelujen saatavuusongelmia aiheuttavaksi, niin mallista luopuminen tulisi turhan kalliiksi. Tutkija Timo Hujasen monikanavarahoitukseen perehtynyt väitöskirja tarkistetaan perjantaina Tampereella.

-Meillä ei ole vara luopua monikanavarahoitusmallista. Jos meillä siirryttäisiin yksikanavarahoitukseen sote-palvelujen suhteen, niin rahoitus pitäisi hoitaa täysin julkisen rahoituksen turvin. Ja silloin julkista rahoitusta tarvitaan lisää merkittävästi. Rahoituksen tarve vain kasvaa, kun väestö vanhenee. Mistä niitä rahoituslähteitä löytyy, terveystieteiden maisteri, tutkija Timo Hujanen pohtii.

Esimerkkianalyysien perusteella julkisen rahoituksen tarve kasvaisi noin 30 prosenttia ja koko maan tasolla vaikutus saattaisi olla vajaat 300 miljoonaa euroa. Kaikki tämä, jos monikanavarahoituksesta päätettäisiin luopua yleislääkärien vastaanotoilla.

-Yksityisen rahoituksen merkitystä ei ole tajuttu. On unohdettu asiakasmaksujen ja työnantajien rahoituksen merkitys, tutkija korostaa.

Vähän tutkittu aihe

Timo Hujanen selvitti tuoreessa väitöstutkimuksessaan, mitä monikanavarahoitus on perusterveydenhuollon vastaanottopalveluissa. Vaikka asia on viime vuosina puhuttanut tutkijoita ja poliittisia päättäjiä, niin tutkimustietoa aiheesta ei juuri ole ollut käytettävissä.

-Tavoitteet yksikanavaisuudesta tulevat kalliiksi, jos rahoituksen lähteet ja määrät vähenevät. Julkisen rahoituksen tarve kasvaa merkittävästi, jos rahoitusvastuuta siirrettään yhä enemmän valtiolle ja kunnille, Timo Hujanen muistuttaa.

Väitöstutkimuksessa tarkastelussa olivat myös ongelman laajuus valtakunnallisesti ja alueellisesti eri palveluissa. Näitä ovat kunnalliset palvelut, työterveyshuolto, Kela-korvatut yksityiset palvelut ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n palvelut.

Tutkimus tuotti uuden alueellisen tilastotarkastelun työterveyshuollosta. Esimerkkitapauksena käytettiin Oulua, jota koskevalla aineistolla selvitettiin perusterveydenhuoltotasoisen vastaanottotoiminnan kustannusten ja rahoituksen kohdentumista ikäryhmittäin.

Suomi ei ole yksin terveydenhuollon monikanavaisen rahoitusmallinsa kanssa. Sama on tilanne tilastojen perusteella kaikissa OECD-maissa. Suomen avoterveydenhuoltoon tosin rahaa virtaa useammasta kanavasta kuin muissa Pohjoismaissa.

-Monikanavaisen rahoitusjärjestelmän merkitys on erilainen eri alueilla, sillä eri palvelukanavien kustannukset vaihtelevat voimakkaasti alueittain. Esimerkiksi työterveyshuollon osuus on ollut kunnittain noin 10–40 prosenttia yhteenlasketuista kunnallisten ja työterveyshuollon palvelujen kustannuksista, Hujanen arvioi.

Ei hetkessä uusiksi

Monikanavarahoitusmalli syntyi 1960-luvulla sairausvakuutuksen ja kansanterveyslain kehittyessä rinnakkain. Kun 1980-luvulla sairausvakuutuksesta ei enää korvattu terveyskeskuspalveluja, järjestelmät erkaantuivat. Samalla työterveyshuolto vahvistui omana polkunaan lainsäädännön ja kannattajiensa turvin.

2010-luvulla asia on päässyt jo hallitusohjelmiinkin, mutta vielä ei ole poliittista ratkaisua asiaan löydetty. Kun rahoitusongelmien ratkaiseminen on ollut osa sote-uudistuspaketteja, niin asiasta päättäminen on jäänyt valinnanvapaus- ja maakuntaongelmien jyräämiksi. Nähtäväksi jää, mitä Antti Rinteen hallitus saa asian eteen tehtyä.

-Monikanavarahoitusta ei kuitenkaan voida kokonaan poistaa, koska valtio osallistuu terveydenhuoltoon ja yksityistä kotitalouksien ja työnantajien rahoitusta voi pitää suurena, Hujanen muistuttaa.

-Vaikka ongelma on syntynyt ja kehittynyt vuosikymmenten aikana, sote-uudistuksessa se yritettiin ratkaista kerralla muiden uudistustarpeiden kanssa. Lisäksi työterveyshuolto, yksi tärkeistä osista, jätettiin ulkopuolelle. Puolueet tulkitsivat ongelmaa omista näkökulmistaan, muun muassa alueellisena tai väestöryhmien välisenä eriarvoisuutena, Timo Hujanen jatkaa.

Terveystieteiden maisteri, tutkija Timo Hujasen kunnallistalouden alaan kuuluva väitöskirja ”Monikanavarahoituksen ongelma terveydenhuollossa. Esimerkkejä perusterveydenhuoltotasoisesta vastaanottotoiminnasta” tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 7.6.2019. Vastaväittäjänä toimii professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta. Tilaisuuden kustoksena toimii professori Jarmo Vakkuri johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Suomella ei ole varaa pitää luokkakantaista kahta erillistä perusterveydenhuollon järjestelmää. (Ainutlaatuinen luokkajako OECD-maissa, vain USAssa on vastaavaa.) Merkittävä osa perusterveydenhuollon käynneistä (pääkaupunkiseudulla noin puolet) käydään yksityisellä. Työterveydenhuoltoon liittyvässä perusterveydenhuollossa menotaso on kaksinkertainen julkiseen palveluun verrattuna, ja tästä syntyy kestämätön epäsuhta. Terveempää kansanosaa hoidetaan isoilla resursseilla ja sairaampaa vähäisillä. Julkinen terveydenhuolto marginalisoituu, se ei ole henkilöstölle houkutteleva eikä palvelutasoa voida ylläpitää. Tätä rakennetta purkamatta ei päästä toimivaan ja tasa-arvoiseen järjestelmään. Kuitenkin myös yksityisiä terveyspalveluita kritisoivat tahot haluavat jatkaa tätä yksityisten firmojen varaan rakentuvaa kahden kerroksen järjestelmää. Asiaa voi verrata jopa vanhaan oppikoulu-kansakoulu-jakoon; ei oppikoulussakaan sinänsä ollut vikaa, mutta kahtiajako oli sosiaalisesti tuhoisa. Sama pätee tähän kansan kahtiajakoon. Järjestelmän purkaminen on vaikea ajatus Etelärantaa, työntekijäjärjestöjä ja Kelaa lähellä oleville puolueille, jos sellaisia on, mutta silti siihen on puututtava. Sen jälkeen yleiset (kaikille suunnatut) perusterveydenhuollon palvelut saadaan toimimaan.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*