Esimerkiksi synnyttäjien kannalta tilanne kehittyy Suomessa, kun synnytyspaikkojen määrä on vähentymässä. Kuva: Soila Puurtinen

Hallituksen esitys terveydenhuoltolain muuttamiseksi sai osalliset odotetulla tavalla liikkeelle lausuntokierroksella.

Määräaikaan eli maanantaihin mennessä esitys sai noin 120 lausuntoa, lääkintöneuvos Sirkku Pikkujämsä vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Sata lausuntoa annettiin lausuntopalvelun kautta ja osa suoraan ministeriön kirjaamoon.

Lausuntojen määrä ei yllättänyt Pikkujämsää.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Aika oletettu, ja oletetut tahot lausuivat.

Mukana lausuntoja olivat antamassa kuntien lisäksi esimerkiksi hyvinvointialueet, valtion eri toimijat, ammatti- ja potilasjärjestöt, yksittäiset asiantuntijat, yksityisen sektorin palveluntuottajat sekä koulutusjärjestelmän edustajat.

– Käymme seuraavaksi lausuntoja läpi ja tarkoitus on, että elokuussa, kun ministerit palaavat lomalta, saamme linjattua mahdolliset tarkistukset lausuntojen pohjalta.

Esimerkiksi terveydenhuollon ympärivuorokautista päivystystä ja leikkaustoimintaa koskeva lakiesitys lähetettiin lausuntokierrokselle 21. toukokuuta.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*