Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi nostaa esiin maailmankaupan supistumisen vaikutuksen Suomen vientiin. Kuva: Elmo Eklund, Keskuskauppakamari

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaankaupan vienti on vähentynyt ensimmäiselle vuosipuoliskolla 5,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan luvuissa näkyy selkeästi poliittisten lakkojen sekä maailmankaupan supistumisen vaikutus.

Lisäksi Keskuskauppakamari tiedottaa, että vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden vientiasiakirjojen tilastojen perusteella vienti on laskenut koko alkuvuoden ajan.

Pudotus viennissä oli hieman suurempaa ensimmäisellä kvartaalilla, mutta jatkui myös vuoden toisella kvartaalilla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lakot vaikuttivat

Erityisen rajua laskua viennissä oli tämän vuoden maaliskuussa, jolloin vientiasiakirjoja myönnettiin edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna noin 30 prosenttia vähemmän.

– Pudotus ensimmäisellä vuosipuoliskolla johtuu pääasiallisesti kevään poliittisista lakoista, jotka keskeyttivät viennin lähes kokonaan. Vaikka toisella kvartaalilla vienti piristyi lakkojen loputtua, on maailmankaupan heikko suhdanne vaikuttanut suomalaisyritysten vientiin loppukevään aikana, Romakkaniemi sanoo Keskuskauppakamarin tiedotteen mukaan.

Toisen kvartaalin eli huhti-kesäkuun luvut kertovat, että vientiasiakirjoja myönnettiin 2,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2023.

Vuoden ensimmäisellä kvartaalilla tammi-maaliskuussa pudotusta vuoteen 2023 vastaavaan aikaan oli 8,5 prosenttia.

Tammi-kesäkuun aikana vientiasiakirjojen määrät ovat laskeneet erityisesti Kazakstanin ja Arabiemiraattien osalta.

Sen sijaan Ukrainaan myönnettyjen vientiasiakirjojen määrä on kasvanut eniten, peräti 37 prosenttia, Keskuskauppakamari tiedottaa.

Kauppakamarit myöntävät alkuperätodistuksia yrityksille, jotka vievät tavaraa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle. Luvut eivät ole siten yhteneväisiä tullin tilastojen mukaan, mutta kertovat suunnan. Tullin tilastot, jotka sisältävät viennin myös EU-maihin, valmistuvat kuukauden viiveellä.

– Vaikka ilman lakkoja alkuvuoden tilanne näyttäisi paremmalta, on maailmankaupan supistumisella selkeä vaikutus myös Suomen vientiin. Kauppakamarien vientijohtajakyselyissä on ollut nähtävissä, että geopoliittinen epävarmuus sekä taantuva maailmantalous heikensivät suomalaisten vientiyritysten vientinäkymiä ja se näkyy nyt näissä tuoreissa luvuissa, sanoo Romakkaniemi tiedotteen mukaan.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*