Arkistokuva: VNK/Laura Kotila
Hallitus päätti kehysriihessä ottaa valtionosuuksista rahaa kuntien kannustusohjelmiin. Kuntaliitto pelkää ratkaisun lisäävän kuntien talouden epävakautta.

Kuntaliitto pitää tervetulleina kehysriihen toimia työllisyyden edistämiseksi ja kohtaanto-ongelmien lievittämiseksi. Liitto on kuitenkin pettynyt siihen, että vieläkään ei ole varmuutta siitä, voivatko esimerkiksi Tampereen ja Turun seutujen erinomaisia työllistämistuloksia saavuttaneet kuntaperusteiset kokeilut jatkua.

– Kokeilujen lopettaminen aiheuttaa turhan hallinnollisen hässäkän ja estää kuntien sekä TE-hallinnon voimavarojen yhdistämisen. Kuntaliitto vaatii, että työllisyyskokeiluja jatketaan ja toimintamallit vakinaistetaan lainsäädäntömuutoksin osaksi kasvupalvelujen allianssimallia. Se tukisi entisestään myös työttömien mahdollisuuksia aktiivisuusehdon kartuttamiseen, huomauttaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Uudistuksen vaikutus talouteen arvioitava välittömästi

Kuntaliiton mukaan on myönteistä, että kehysriihessä sitouduttiin arvioimaan tarkemmin maakunta- ja sote-uudistuksen vaikutukset kuntatalouteen kuntien ja valtion yhteistyönä.

Liiton mukaan tätä arviointia ei voi jättää uudistusta koskevien lakien hyväksymisen jälkeiseen aikaan vaan se on käynnistettävä välittömästi.

”Tarvittavia korjauksia sekä kuntien että maakuntien rahoituslainsäädäntöön on tehtävä sitä mukaan, kun niitä tulee esille muun muassa laskelmien tarkentuessa. Myös kuntien muutoskustannuksiin on varattava valtion rahoitusta”, Kuntaliitto muistuttaa tiedotteessaan.

Valtionosuusrahoituksen supistuminen vaarantaa rahoitusperiaatteen toteutumista ja kuntien edellytyksiä peruspalvelujen turvaamiseen, muistuttaa Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio.

Hallitus päätti kehysriihessä valmistella kunnille tehokkuuden kannustinjärjestelmiä, joiden rahoitus vie satoja miljoonia euroja valtionosuuksista.

– Kehysriihessä linjatut valtionosuuden kannustinjärjestelmät uhkaavat lisätä kuntien rahoituspohjan epävakautta. Harkinnanvaraisen avustuksen palauttaminen on myönteistä ja auttaa pieneltä osaltaan kuntatalouden eriarvoisuuden hillinnässä, Punakallio sanoo.

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi maaliskuussa julkaisemassaan kuntatalouden tarkastuskertomuksessa, että kannustimien luominen valtionosuusjärjestelmän sisään voi heikentää järjestelmän kokonaisuuden toimivuutta ja kohdistua kuntiin epätarkoituksenmukaisesti.

Opetuksen rahoitusongelmia vain tilkitään

Kuntaliitto kiinnittää huomiota myös siihen, että opetustoimen alueellista tasa-arvoa ratkottiin pikkusummilla huomioimatta valtionosuusleikkauksia

Kuntaliitto on pettynyt siihen, että alueellista tasa-arvoa tai kannustinongelmia lähdettiin jälleen kerran ratkomaan opetustoimessa muutaman miljoonan avustuksilla tai kokeiluilla, eikä kiinnitetty huomiota sektoria vaivaaviin mittaviin valtionosuusleikkauksiin.

– Samalla lukiokoulutusta uudistetaan, mutta uudistukseen varattu rahoitus on jäämässä vajaaksi. Sen sijaan muut kehysriihen esitykset toisen asteen opiskelijoiden oppimateriaalilisästä ja esimerkiksi ensimmäisen vieraan kielen aikaistamisesta ovat oikeansuuntaisia, arvioi Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

Panostukset kuntien korjausvelkaan jäivät uupumaan

Kuntaliitto pitää myönteisenä linjausta, jonka mukaan muun muassa asemanseutujen valtion maita pyritään saamaan kaupunkikehitystä tukevan asuntotuotannon piiriin.

Liiton mukaan on kuitenkin valitettavaa, että kuntien korjausvelan umpeen kuromiseen ja muun muassa terveiden tilojen edellyttämiin investointeihin tarvittavia valtion panostuksia ei kehysriihen linjauksiin näytä sisältyvän.

– Kuntatalous on saavuttamassa sille asetetut rahoitusasematavoitteet pitkälti kuntien omien sopeutustoimien ja menokurin ansiosta. Kuntatalouden kestävyydestä on huolehdittava jatkossakin, muistuttaa Timo Reina.

Reaktioita kehysriihen antiin sosiaalisessa mediassa:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä