Mikkelin uuden kaupunginjohtajan Timo Halosen ensimmäisessä budjettiesityksessä
Mikkeli jatkaa tiukkaa taloudenpitoa, maltillisia investointeja ja rakenteellisia muutoksia.

Tavoitteena on talouden nollatulos. Vuodelle 2016 on budjetoitu toimintatuloja 150,4 miljoonaa ja toimintakuluja 440,1 miljoonaa euroa. Valtionosuudet ovat 105 miljoonaa ja verotulot 202 miljoonaa euroa.  Toimintakate on 289,2 miljoonaa euroa.

– Talouden liikkumavara on kapea kohtalaisen suuren lainataakan takia, ja haimme kompromissia erilaisten paineiden keskellä. Täällä on tehty oikeansuuntaista työtä talouden tasapainottamiseksi ja sitä pitää jatkaa ja tehostaa, luonnehtii elokuussa työnsä aloittanut Halonen budjettiesitystä.

Halosen mukaan Mikkelin on pystyttävä jatkossa sovittamaan yhteen väestön ikääntymisen kautta tuleva palvelutarpeen muutos ja kaupungin elinvoiman ylläpito.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kaupungin on oltava houkutteleva uusille yrityksille ja asukkaille, ja meillä onkin lukuisia positiivisia asioita vireillä: esimerkiksi asuntomessut ovat tulossa tänne 2017 ja satama-alueen kehittäminen on käynnistymässä.

Kaupungin lainamäärä kasvaa tilikauden aikana 3 539 euroon asukasta kohden. Lainamäärän lisääntyminen johtuu pääosin vedenpuhdistamoinvestoinnista.

Kulujen kurissa pitämistä jatketaan muun muassa toimialojen palveluverkkoa tarkastamalla ja organisoimalla uudelleen tukipalveluita.

Eläkkeelle jäävien tilalle palkataan laskennallisesti vain joka toiseen tehtävään uusi työntekijä, millä tavoitellaan noin 1,75 miljoonan euron säästöjä.

Sosiaali- ja terveystoimi tehostaa toimintaansa 4,9 miljoonalla eurolla, ja tuloja lisätään nostamalla kiinteistöveroja 0,1 prosenttiyksiköllä.

Investointien nettotaso on vuonna 2016 noin 23,8 miljoonaa euroa. Keskeisiä hankkeita ovat uusi jätevedenpuhdistamo, viitostien perusparannus sekä Kirkonvarkauden asuinalue.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota jatketaan kokoamalla perusterveydenhuollon toiminnot ja osa sosiaalitoimen palveluista Mikkelin keskussairaalan alueelle. Etelä-Savon sote-tuotantoalue muodostetaan vuoden 2016 aikana.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*