Olemme päätyneet Suomessa niin anteliaaseen sosiaaliturvaan, että annamme liikaa tukea niille, jotka pystyisivät tekemään töitä, Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju arvioi. Kuva: Sonja Eloranta

Myös kunnissa olisi oltava nykyistä enemmän mahdollisuuksia johtaa ja toteuttaa muutoksia, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju linjasi Rahapodin studiovieraana.

Rahapodi on sijoituspalveluita tarjoavan Nordnetin podcast. Rahapodia vetävät Nordnetin yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen sekä yhtiön talousasiantuntija Martin Paasi.

Talousasioita viihteelliseen sävyyn pohtivassa Rahapodissa Etlan toimitusjohtaja arvioi, että kuntien virkarakenteesta olisi päästävä eroon, jotta muutosten tekeminen onnistuisi nykyistä paremmin.

– Valtiolla ja kunnissa on virat, ja virkamiehestä ei pääse eroon ennen kuin se rupeaa niin paljon juopottelemaan, että…

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Mutta se on lakimuutos, Miikka Luukkonen keskeytti vieraansa puheen.

Etlan toimitusjohtaja tarkensi, että juuri tätä hän tarkoitti.

– Voit ihan hyvin tulla siihen johtopäätökseen, että ihan kaikkia näitä hommia ei tarvita.

Edellä mainittu keskusteluosio Rahapodissa oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun juontaja Luukkonen ihmetteli, miten pientä osaa budjetista oikeasti muokataan uutta tehtäessä.

– Todella pieniä eriä justeerataan, koska kaikki olettavat, että se on viime vuoden budjetti.

Johtamisen välineitä

Maata mullistavia muutoksia ei pystytä nykyisellä virkarakenteella tekemään lyhyellä aikavälillä.

– Jos on virkarakenne, niin käy kuin kuntaliitoksissa. Kun kaksi kuntaa ja hallintohenkilökunta ja ne kaikki virkamiehet yhdistettiin, niin niistä toisille riitti vain töitä. Toiset sitten pyörittivät viiden vuoden siirtymäajan verran peukaloita, Kangasharju karrikoi Rahapodissa.

– Ei ollut vaan hommia, mutta palkka juoksi.

Virkarakenteesta pitäisi päästä silloin eroon, Etlan toimitusjohtaja miettii.

– Jonkunlainen rakennemuutoksen mahdollistava mekanismi tarvitaan ilman muuta.

– Tarvitaan johtamisen välineitä.

Kangasharju nostaa esiin pörssiyritykset, joissa muutosten toteuttaminen onnistuu aivan eri tavalla.

– Onhan se nyt aivan yö ja päivä se johtaminen, miten se on julkisella sektorilla ja pörssiyrityksissä hoidettu.

– Toinen on voitollinen ja toinen on koko ajan tappiollinen.

Liekkejä nuotioon

Kangasharju oli vieraana helmikuussa ilmestyneessä Rahapodin jaksossa, jossa mietittiin, miten Suomen tilannetta saataisiin korjattua parempaan suuntaan.

Etlan toimitusjohtaja esitti merkittäviä muutoksia sosiaaliturvaan, jotta voidaan huolehtia nykyistä paremmin sairaiden, työkyvyttömien ja vanhusten asioista.

Sosiaaliturva ei toimi nykyisin, kuten pitäisi.

– Olemme päätyneet Suomessa niin anteliaaseen sosiaaliturvaan, että annamme liikaa tukea niille, jotka pystyisivät tekemään töitä.

Ihmiset ovat niin kutsutuissa tuloloukuissa, jotka mahdollistavat sosiaaliturvalla elämisen, vaikka töitäkin voisi tehdä.

– Tämä hallitus haluaa purkaa tuloloukkuja eli sitä, että ei kannata ottaa töitä vastaan.

– Ay-liike vastustaa ja lakkoilee sen takia.

Kangasharjun mukaan Suomessa olisi luotava työpaikkoja, joiden kautta matalimmat palkat laskisivat.

– Vaikka palkalla ei tulisikaan toimeen, niin sitten sosiaaliturva paikkaisi, että osa palkasta tulisi sosiaaliturvasta, Kangasharju arvioi podcastissa.

– Mutta osa tulisi siltä yrittäjältä, ettei kaikkea näiden ihmisten toimeentuloa tulisi julkiselta sektorilta niin kuin nyt maksetaan.

1 000 euroa ja sen päälle sosiaaliturvaa

Martin Paasi heitti ilmoille ajatuksen siitä, jos hän ja Kangasharju menettäisivät nykyiset työpaikkansa ja menisivät sitten töihin hampurilaisravintolaan, jossa saa 1000 euron korvauksen kokoaikaisesta työstä.

– Sitten sosiaaliturva siihen päälle. Kun ollaan edes jossakin duunissa, niin saadaan sosiaaliturvaa jatkeeksi siihen touhuun, Paasi mietti.

Kyllä, Kangasharju jatkoi.

– Eikä se olisi vain taloudellista hyötyä, vaan se olisi myöskin meille hyödyksi, koska emme sitten alkoholisoituisi kotona sängyn pohjalla, Kangasharju huomautti.

Jutun sitaatit sisältänyt Rahapodin jakso on kuunneltavissa ja katsottavissa esimerkiksi Youtuben kautta.

Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon taloustutkimuslaitos. Etla tekee riippumatonta, soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta Suomen elinkeinoelämän ja kansantalouden kannalta keskeisistä kysymyksistä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Etlan toimitusjohtaja ehdottaa itseasiassa mahtavaa tukipottia yrittäjille. Osa palkasta veronmaksajien kustannukseksi tarkoittaa yrittäjän ja omistajan tulojen maksamista yhteiskunnan varoista. Siis yriittäjistä ja omistajista tehtäisiin myös sossun asiakkaita.
    Tukipotit nöemmä ovat suosiossa kapitalismissa niin Usassa kuin Euroopassa.
    Suomessahan tuottavuus omistajista ja johdosta johtuen on todella matalaa.
    On muistettava, että Etla on propagandatoimisto, ei tutkimuslaitos. Tutkimukset ovat Kremlin tasoa.

  2. Kyllä Aki Kangasharju on jo normaalin ihmisen elämästä ulkona, ei siis tiedä siitä mitään. Noita tavallisia matroja vaan pyöritetään ja nehän eivät ole totta. Jukinen sektori on koko ajan vähentänyt väkeä ja siellä tehdään kuitenkin töitä laidasta laitaan ja valtio työntää vaan lisää tehtäviä. Kannattaisi Aki Kangasharjunkin vaan menevän esim. pieneen kuntaan töihin, niin näkisi miten laaja-alaisesti on hommat osattavava tehdä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*