Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio suhtautuu hyvin epäilevästi hallituksen aikeisiin leikata kuntien menoja runsaalla 60 miljoonalla rajoittamalla iäkkäiden vammaisten palveluja.

– Ne ihmiset ovat ja pysyvät kuntien vastuulla.

Hallituksen suunnitelmiin kuuluu leikata 75 vuotta täyttäneiltä vammaisilta muun muassa henkilökohtaisten avustajien sekä kuljetus- ja asumispalvelujen tukea. Palveluista tulisi harkinnanvaraisia ja osin maksullisia.

Tainio korostaa, että pyrkimys kuntien menojen leikkaamiseen on ehdottomasti hyvä. Iäkkäiden vammaisten palvelujen leikkaamisessa hän kuitenkin näkee toisaalta periaatteellisia ongelmia ja toisaalta epäilee, että todellisuudessa säästöjä ei synny.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Iäkkäät vammaiset joka tapauksessa tarvitsevat tukea, joka kuntien pitää järjestää. Nyt yritetään säästää väärässä paikassa. Tasavertaisuus ei toteudu, jos nuo leikkaukset toteutetaan.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., perusteli Yleisradiolle hanketta sillä, että taustalla on kuntien tehtävien karsinta miljardilla eurolla.

– Yritetään tehdä asioita nykyistä järkevämmin. Ja kyllähän tässä on myös säästötavoite olemassa.

– Jokainen saa jatkossakin ne palvelut, jotka hän tarvitsee. Sosiaalihuoltolaki korostaa sitä, että jokainen ihminen saa jatkossakin yhä enemmän räätälöityjä ja yksilöityjä palveluja, Rehula vakuuttaa Ylelle.

Tainio sanoo Kuntalehdelle, että säästöjä ei synny, jos palvelut järjestetään edelleen, mutta harkinnanvaraisina.

– Jos nykyisiä palvelujärjestelmiä muutetaan, nämä ihmiset pitää hoitaa jollakin muulla tavalla. Pahimmillaan seurauksena on, että tilalle joudutaan rakentamaan uusia järjestelyjä, jotka tulevat entistä kalliimmiksi, sanoo Tainio.

Hallituksen aikeet kuntien menojen leikkaamiseksi ovat saaneet kuntakentällä vaihtelevan vastaanoton myös, kun hallitus on etsinyt säästöjä ja lisätuloja varhaiskasvatuksessa.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kyllä Suomenmaan tämänhetken hallitus ylittää kaiken arvostelun, säästämis vimmassaan ottamalla kaiken irti yli 75 vuotta täyttäneiltä. Luulevat saavansa säästöjä, mutta saavat lisää kustannukkisia, kunnat joutuvat järjestämään kaiken yli 75 vuotiaille vammaisille. Lakimuutos tarvitaan, joka on voimassa kaikille vammasille. HÖLMÖ SÄÄSTÖ ESITYS!

  2. Ihmiset joutuvat laitoksiin ja se maksaa erittäin paljon enemmän kuin asumisen tukeminen kotona. Nykyiselläänkin kunnat yrittävät säästöjen vuoksi olla myöntämättä vammaispalveluita niitä hakeville ja tuloksena ovat turha oikeuslaitoksen rasittaminen. Jos kunnissa noudatettaisiin lakia niin tästä syntyisi säästöjä hallinnollisissa kuluissa niin paljon, että näitä leikkauksia ei tarvittaisi. Törkeää!

  3. Miten todennetaan johtuuko toimintakyvyn alenema vammasta vai vanhuuden mukanaan tuomista haasteista ja toimeentulotuen hakijoiden määrä räjähtää valtavasti.
    Laitospaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarjolla niin paljon kuin tarvitsijoita.

    Pääkaupunkiseudulla jo nyt kotona täytyy pärjätä yli 90 vuotiaiden – mistä laitospaikat vammaisille revitään jos niitä ei riitä vanhuksillekaan ja miten tämä noudattaa KHO:n linjausta, jossa kotona asumista pitää tukea viimeiseen saakka?

    Todella törkeää yrittää ottaa niiltä, jotka apua eniten tarvitsevat!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*