Kuva: Ville Miettinen
Tohmajärvellä esitetyn valtuutettujen kehittämisrahan käyttökohteilla tulisi olla vähintään kymmenen vuoden käyttöikä.

Tohmajärven kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuutetut saavat 10 000 euron henkilökohtaisen potin kuntastrategiaa toteuttavien kehittämisinvestointien toteuttamiseen vuonna 2020.

Taustalla on 21 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite, jossa esitettiin kunnan kehittämisohjelman laatimista.

Kun Tohmajärvellä oli jo tehty isolla työllä kuntastrategia, ja kun ohjelmia riittää muutenkin, uuden paperin laatimisen sijaan päätettiin kokeilla konkretiaa, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Mikko Löppönen, kesk.

– Sen pohjalta tuli ajatus, että valtuutetulla voisi olla oma budjetti, Löppönen kertoo Kuntalehdelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kymmenen vuoden vaikuttavuus

Alun perin valtuutettujen kehitysrahaksi ehdotettiin peräti 50 000–100 000 euron pottia. Lopulta päädyttiin kymppitonniin.

Ideana on, että valtuutettu voi käyttää osuutensa kuntastrategiaa edistäviin investointeihin yksin tai yhdessä esimerkiksi valtuustoryhmän tai vaikka koko valtuuston kanssa.

Kehitysrahalla tehdyn hankinnan käyttöikä vähintään 10 vuotta. Rahaa voisi käyttää myös sijoitusomaisuuden hankintaan ja kehittämishankkeiden (päärahoittajana Leader, EAKR ym.) rahoitusosuuksiin edellyttäen, että kuntarahoitusosuus on esimerkiksi enintään 20 prosenttia.

Löppösen mukaan Tohmajärvellä on jo aiemmin käyty keskustelua siitä, miten voitaisiin lisätä niin valtuutettujen kuin kuntalaisten osallisuutta päätöksenteon valmisteluun ja sitä kautta sitouttaa ja luoda tunne, että asioihin voi vaikuttaa.

Valtuutettu tai seuraavissa vaaleissa ehdolle asettuva voi jo nyt voi pitää yhteyttä äänestäjäkuntaan, ja kuulostella, tuleeko ehdotuksia toimiksi, jotain sellaista mitä virkamiesvalmistelussa ei tule esiin, Löppönen sanoo.

– Välttämättä viisaus ei asu valmistelussa, vaan hyviä ideoita voi tulla muualtakin.

– On erittäin tärkeä osallistaa kuntalaisia, että kiinnostus kuntapolitiikkaan säilyy. Se ehkä myös lisää aktiivisuutta toimintaan ja asioihin vaikuttamiseen. Tulevaisuudessa mennään enempi tähän suuntaan, Löppönen arvioi.

Avoimuus lisääntyy?

Kunnanhallituksen esitys kehittämisrahasta herättää laajaa, mielenkiintoista keskustelua valtuustossa, ennakoi

Tohmajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vuokko Väistö, sd.

– Hyvä niin, toivottavasti alkaa syntyä hyviä toteuttamiskelpoisia ajatuksia/ideoita jatkojalostamiseksi joiden kautta pystyisimme parantamaan kuntamme elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta, Väistö sanoo.

Mikäli aloite menee läpi, Väistö uskoo valtuutetun henkilökohtaisen budjetin lisäävän avointa päätöksentekokulttuuria.

Mikko Löppönen muistuttaa, että valtuutetun kymppitonni pakottaa myös luottamushenkilön vastuulliseen harkintaan.

– Riskinä tässä voi olla, että jotain tärkeää jää toteutumatta, kun valtuutettujen kehittämisrahakohteita tuodaan talousarviokäsittelyyn ja jotain muuta jää toteuttamatta.

– Luotan kuitenkin valtuutettujen vastuullisuuteen, he käyvät keskusteluja toimialajohtajien kanssa.

Samoin valtuutetun mietittäväksi jää, mitä seurauksia kehittämisinvestoinnilla on: jos esimerkiksi rakennetaan koirapuisto, paljonko se aiheuttaa työpanosta jollekin toimialalle.

– Vastuullisuus lisääntyy läpinäkyvyyden ansiosta, ja motivaatiota tulee lisää, Löppönen ennakoi kehittämisrahan positiivisia vaikutuksia.

Pelisäännöt tarkentuvat

Kehittämisrahasta valmistellaan tarkemmat toimintasäännöt ja varmistetaan menettelyn laillisuusnäkökohdat erikseen valtuuston päätettäväksi ennen syksyn talousarviokäsittelyä.

Muodollisesti kehittämisrahan käyttökohteet vahvistaa kuntalain edellyttämällä tavalla valtuusto. Ideana kuitenkin on, että varojen kohdistamisen valtuutettu saa laadittavien toimintasääntöjen puitteissa tehdä valtuutettu itse.

Vuokko Väistö arvioi, että asia tulee Tohmajärven valtuuston käsittelyyn huhtikuussa.

Jos valtuusto asettuu esityksen kannalle ja tohmajärveläisvaltuutetuilla on ensi vuonna käytössään kymppitonnin henkilökohtainen budjetti, Väistö voisi kuvitella sijoittavansa sen kunnan tarjoamiin luontomatkailupalveluihin jollakin tavalla.

Liikunnanopettajana toimiva Löppönen heittää idean valtuutettujen ryhmän perustamasta rahastosta, josta tuettaisiin vähävaraisten perustaa rahaston josta tuettaisiin vähävaraisten liikuntaharrastuksia.

– Pelisääntöjä tarkennetaan. Investoinnilla pitää olla 10 vuoden vaikuttavuus, hän muistuttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Voimassa olevan Kuntalain mukaan ei ole mahdollista antaa budjetista erillistä rahasum- maa valtuutetun käytettäväksi. Asia on selvää kauraa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*