Lappeenrannan kaupunkikeskustaa on kehitetty pitkäjänteisesti ihmis- ja elinkeinoystävälliseksi. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki / Arttu Muukkonen)

Vuoden 2018 kaupunkikeskustapalkinto on myönnetty Lappeenrannan kaupunkikeskustalle.

Elävät kaupunkikeskustat ry:n jakama palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä kehittämistyöstä, jota kaupunki ja elinkeinoelämä ovat vieneet eteenpäin ja joka jatkuu edelleen.

Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan kaupunkikeskusta ry (LAKES) ovat kehittäneen kaupungin keskustaa yhteistyössä viidentoista vuoden ajan.

– Tuloksista kertovat uusitut kadut, aukiot ja puistot, 2 000 autopaikan maanalainen pysäköinti ja yksityisten investoinnit keskustaan. Suomessa sekä kansainvälisestikin ainutlaatuinen, aivan ydinkeskustaan rakennettu Kauppakeskus IsoKristiina teattereineen tuo elinvoimaa keskustaan, kertoo LAKES ry:n toiminnanjohtaja Johanna Ruotsi Lappeenrannan tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Palkintoraadin puheenjohtaja Matti Mare kehui Lappeenrannan kaupunkikeskustaa erityisesti taitavista kaavoitus- ja rakentamisratkaisuista, vaikka haasteita ovat asettaneet historia, puistot, rakennussuojelu sekä maastomuodot.

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiän mukaan Lappeenrannan kaupungin suunnittelutyö on ollut pitkäjänteistä työtä, jota on tehty yhdessä kuunnellen alueen asukkaita, kiinteistöomistajia ja toimijoita.

– Keskeisessä roolissa tässä kehitystyössä oli se, että IsoKristiinan kaavoitus ja laajentuminen toteutuivat hyvässä aikataulussa. Kaavan valmistuminen ajoissa oli oleellista investointipäätösten saamiseksi Lappeenrantaan. IsoKristiina vahvisti kaupallisten toimijoiden sijoittumisen entistä vahvemmin keskustaan.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan kaupungin keskusta-alueen yleisilme, viihtyisyys ja elävyys vaikuttavat ratkaisevasti siihen, valitsevatko ihmiset asuinpaikakseen, yritykset kotipaikakseen ja turistit matkakohteekseen Lappeenrannan.

– Mielenkiintoinen ja elävä keskusta on nyt ja varsinkin tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä kaupunkien matkailuvalteista.

Kaupunkikeskustapalkinto jaettiin nyt 19. kerran.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*