Microsftn päätös datakeskuksen rakentamisesta Vihtiin on loistava osoitus kunnan ja sen yritysalueiden vetovoimaisuudesta, sanoo Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola. Kuva: Pixabay

Ohjelmistojätti Microsoft rakentaa kolmannen Etelä-Suomeen suunnittelemansa datakeskuksen Länsi-Uudellemaalle Vihtiin.

–Microsoftin datakeskus on Vihdin kunnan historian merkittävin yksittäinen investointi. Hankkeella on suuri positiivinen vaikutus kunnan työllisyyteen ja kehitykseen, toteaa Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola tiedotteessa. 

Maaliskuussa Microsoft ja hankeselvitystä tehnyt Fortum kertoivat Espooseen ja Kirkkonummelle sijoittuvista datakeskuksista. 

Microsoftin mukaan Vihdin datakeskus täydentää yhtiön datakeskusalueen konseptin, johon kuuluu kolme erillistä ja itsenäisesti toimivaa, mutta toistensa kanssa synkronoituvaa keskusta. 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



–Datakeskukset ovat tulevaisuuden valtaväyliä, ja sellaisen sijoittuminen Vihtiin antaa meille loistavan tilaisuuden kuntamme vetovoimaisuuden kasvattamiselle, toteaa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eerikki Viljanen

Rakentamisen on määrä alkaa, kun kaikkien kolmen sijaintipaikan kaavat on vahvistettu ja tarpeelliset luvat saatu. 

– Datakeskusalueen avulla yritykset, julkinen sektori, tutkimusorganisaatiot ja korkeakoulut voivat hyödyntää pilvilaskentaa entistä tehokkaammin innovaatiotoiminnassa, digitalisaatiohankkeissa ja datapohjaisen liiketoiminnan kasvattamisessa, sanoo Microsoftin Suomen maajohtaja Mervi Airaksinen

Uusi datakeskusalue liittyy osaksi Microsoftin maailmanlaajuista pilvi-infrastruktuuria, johon kuuluu yli 60 datakeskusaluetta, yli 200 datakeskusta ja yli 280 000 kilometriä valokuitukaapelia. Microsoftin pilvi-infrastruktuuri palvelee yli miljardia asiakasta 140 maassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*