Hartolan vanhassa koulussa ei enää opetusta ole. Koulurakennus oli myytävänä viime syksynä. (Kuva: Hartolan kunta)

Ylen nettisivuilla olevan homekoulukoneen avulla voi näppärästi selvittää, mikä on oman kotikunnan homekoulutilanne. Tosin kaiken kattava ei hakukone ole, sillä sieltä löytyy vain kolmasosan eli 800 Suomen koulun tilanne sisäilman suhteen.

Jo tämäkin otanta kuitenkin kertoo vakavaa viestiä suomalaisten koulurakennusten tilasta. Yli puolessa Ylen kyselyyn vastanneista ja homekoulukoneeseen päätyneistä kouluista on havaittu sisäilmaongelmia.

 Koneesta hakutuloksista selviää muun muassa millaisia ongelmia koululla mahdollisesti on sisäilman suhteen, miten ongelmiin on puututtu ja millaisia oireita henkilökunnalle tai oppilaille on ongelmista seurannut.

Vastausten yhteydessä kouluilta on kysytty myös, mikä on ollut suurin este, kun ongelmiin on tartuttu. Pikaisen otannan perusteella rahasta tuntuu olevan puutetta joka puolella.

Mainos



 

Linkki Ylen homekoulukoneeseen

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kunnassamme on homekouluongelma. Kunnanjohtaja kielsi julkaisemasta mittaustulosta. Terveystarkastaja kieltäytyi antamasta tietoja, koska kj oli kieltänyt tiedottamisen. 3 koulussa työskentelevää naisopettaja sairastui rintasyöpään. Sairastumista ei ole tutkittu homeongelman syyksi, mutta yhteys voi olla. Yläkerran asunnosta valuivat suihkuvedet välipohjaan ja satoja litroja vettä valahti, kun muovisulut puhkaistiin. Seinä muuttuivat märiksi ja muistuivat. Vieläkään ei koulutoimintaa saanut lopettaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*