Kunta ei voi salata hakijoita - muutosta pykäliin ei ole edes pohdittu, vaikka kuntanäkökulmasta siihen voisi olla perusteita
kuva: PIXABAY
Yksilönsuoja vai oikeus saada tietoja? Virantäytön julkisuus ponnahtaa aika ajoin keskusteluun.
Kunnallisen viranhaun julkisuus nousee aika ajoin keskusteluun. Viimeksi näin kävi kesä-heinäkuun vaihteessa, kun Jämsän kaupunki ei julkistanut niiden kaupunginjohtajaksi hakeneiden nimiä, joilla oli hakemuksessaan ”ei nimeä julkisuuteen” -toive.
Kaupunki antoi nimet julki vasta sanomalehti Keskisuomalaisen toimittajan tekemän kirjallisen asiakirjapyynnön jälkeen.
– Uutisoinnissa tuotiin esille, että Jämsä tietoisesti rikkoisi lakia. Siitä ei ollut kyse, vaan julkisuuslain ja tietosuojalain välisesti puntaroinnista. Me painotimme tietosuojalakia, ja annoimme asianosaisten nimet julki vasta sitten, kun meillä oli siihen heidän suostumuksensa, sanoo Jämsän kaupunginhalltuksen puheenjohtaja Jorma Poti, sd.
Poti ei pitäisi pahana kuntahallinnon kannalta, jos viranhaun julkisuutta suitsittaisiin lakiteitse. Potin mukaan on ristiriitaista, että esimerkiksi EU painottaa yksittäisen ihmisen tietosuojaa, mutta julkista virkaa haettaessa tilanne onkin toinen.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Jos tarkoituksena on toimia kunnan parhaaksi ja saada mahdollisimman hyviä hakijoita, tilanne ei ole kunnossa. Meille kävi kuitenkin hyvin, ja saimme lukuisia hyviä hakijoita.
Asiakirjat on annettava
Nykyisen lainsäädännön puolesta asia on yksiselitteinen.
– Kun ihminen on hakenut julkista virkaa, hänen hakemusasiakirjansa ovat julkisia. Kuka tahansa niitä pyytää, asiakirjat on annettava lukuunottamatta ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä salassa pidettäviä tietoja, sanoo Kuntaliiton lakiasiain johtaja Arto Sulonen.
Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n tietosuoja-asetus ja sitä täydentänyt, vuoden 2019 alussa voimaan tullut uusi tietosuojalaki eivät tuoneet tähän muutoksia.
– Kunta ei voi edelleenkään käyttää harkintaa tietojen antamisessa. Sen sijaan se voi harkita, kuinka se tiedottaa hakijoista. Se voi todeta, että jotkut hakijat eivät halua nimeään julkisuuteen, mutta on täysin tiedotusvälineiden vallassa, kuinka näitä toiveita huomioidaan.
Sulonen ymmärtää kuntapäättäjien huolen asian suhteen.
– Kyllä kunnat aina välillä tästä rutisevat, ja se koskee nimenomaan kunnan johtavien virkojen täyttämistä. Kunnissa ajatellaan, että ne eivät saa parhaita mahdollisia hakijoita julkisuuden takia.
Sulosen mukaan asiasta on keskusteltu paljon, mutta mitään lainvalmistelua tai edes vakavaa selvittyä asian suhteen ei ole tehty.
– Voi olla, että joskus lähdetään vakavammin miettimään, pitäisikö johtavien virkojen osalta tehdä muutoksia hakuprosessiin.
Julkista hakua pidettävä pääväylänä
Kunnanjohtajan virkaan voidaan valita hakijajoukon ulkopuolelta myös suostumuksensa antanut henkilö, ja joissakin kunnissa on tämän turvin lähdetty rakentamaan vaihtoehtoista rekrytointireittiä.
Huomiota herätti Pietarsaaren hakuprosessi 2015–2016, sillä kaupunki etsi johtajaehdokkaita ensin konsulttiyrityksen avulla ja julisti viran vasta sitten haettavaksi. Konsulttiyhtiön löytämiä johtajaehdokkaita haastateltiin ensin epävirallisissa tilaisuuksissa. Ehdokkaat eivät jättäneet hakuprosessin alkuvaiheessa vielä kirjallisia suostumuksiaan eikä heidän nimiään siksi annettu julki. Virkaan tuli julkisessa haussa vain yksi hakemus.
– Ei siinä varsinaista laittomuutta tapahtunut, mutta en pidä tätä toivottavana menettelynä. Homman idea Suomessa on viranhaun julkisuus, ja julkista viranhakua on pidettävä rekrytoinnin pääreittinä, Arto Sulonen sanoo.
Julkisuus nostaa hakemisen kynnystä
Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen käsitteli vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistoon tekemässään pro gradu -tutkielmassa kunnallisen virantäytön julkisuutta. Hän tarkasteli siinä julkisuusperiaatteen ja yksilönsuojan välistä jännitettä. Jännite syntyy, kun muussa lainsäädännössä korostetaan hyvin paljon yksilönsuojaa.
– Tällä hetkellä vapaa oikeus saada tietoja on lainsäädännössä yksilönsuojaa vahvempi. Olisi kuitenkin ehkä hyvä keskustella siitä, olisiko kunnan johtavien virkojen täyttämiseen rakennettavissa jotakin välimallia.
Hirvosen mukaan asia nousee usein keskusteluun kuntajohtajien tapaamisessa.
– Sellainen mutu-tuntuma minulla on, että virantäytön julkisuus nostaa hakemisen kynnyksen hyvin korkealle.
Kunnissa on hyvin erilaisia ja -tasoisia luottamushenkilöitä. Itselläni on ikävä kokemus hakujen julkisuudesta, kun kahden haun jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja käynnisteli irtisanomistani. Hänen mielestään hakuni osoittivat, että en ole riittävän sitoutunut silloiseen kuntaani. Ja ”jos kj ei tarvitse kaupunkia, ei kaupunkikaan tarvitse häntä. Ja kyllä kaupunki löytää varmasti keinot, jolla kj:sta pääsee eroon”.
Olihan tällainen pj:n toiminta paitsi hämmentävää, myös ahdistavaa, eikä edesauttanut työhyvinvointiani eikä keskinäistä luottamustamme.
Lisäksi lehdistö on erityisesti kj-hauista äärimmäisen kiinnostunut ja ruotii hakijat palasiksi jo haun alkuvaiheissa. Kyllä Suomen julkishallinnosakin pitäisi voida olla kunnianhimoinen ja halukas uusiin haasteisiin ilman nöyryyttäviä epäilyjä motiiveista.
Eli kannatan vähempää avoimuutta hakujen alkuvaiheessa, koska lopulta vain yksi valitaan.