Kohta on haku päällä myös Parikkalassa. Tällä kertaa kohteena ei ole Parikkalan piiat, vaan uusi kunnanjohtaja. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntajohtajien vaihtoviikot jatkuvat kovalla vauhdilla. Maanantaina Lohjan Jarkko Härmälän eron lisäksi ilmoitettiin myös Parikkalan Vesa Huuskosen kunnanjohtaja-pestin päättymisestä. Kahdeksan vuotta Parikkalaa johtanut Huuskonen jatkaa virassa lokakuun loppuun saakka, mutta tänä aikana hän pitää myös kertyneet vuosilomat.

Kunnanhallituksen pöytäkirjan liitteenä olevan sopimuksen mukaan luottamuspula on todettu kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami Sinkkosen (kesk.) lähettämässä sähköpostissa 26.9. Huuskonen saa eron yhteydessä johtajasopimuksen mukaisen kuuden kuukauden siirtymäkorvauksen.

-Osapuolet ovat päättyneet ratkaisuun yhteisymmärryksessä ja käsittelevät asiaa julkisuudessa molempia osapuolia ja sopimukseen liittyviä henkilöitä kunnioittavalla tavalla yhteisen tiedotteen pohjalta. Osapuolet suhtautuvat toisiinsa myös myöhemmissä yhteyksissä korrektisti julkisissa kannanotoissaan niin, että tämä nyt sovittu virkasuhteen päättäminen ei vaikuta kielteisesti muiden osapuolten suhtautumiseen Huuskoseen työntekijänä tai Parikkalan kuntaan työnantajana tulevaisuudessa, sopimuksessa todetaan.

Mainos



Parikkalassa on tänä vuonna ollut melkoisesti vaihtuvuutta kunnan ylimpien viranhaltijoiden osalta. Kuntarekry-sivustolla on tällä hetkellä avoinna Parikkalan kunnan sivistysjohtajan ja teknisen johtajan virat.