Jan Tollet valittiin johtoon Keski-Suomessa. (Kuva: Kuopion yliopistollinen sairaala)

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Jan Tollet on valittu Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajaksi. Kahden kärkiehdokkaan välisessä äänestyksessä Tollet sai 39 ääntä, kun Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäjohtaja Mikko Komulainen sai ääniä 30.

Keski-Suomessa hyvinvointialuejohtajan pesti on määräaikainen 6 vuoden virka. Johtajan palkkauksesta päätetään erikseen johtajasopimuksen laatimisen yhteydessä.

Ennen äänestystä käydyissä puheenvuoroissa molemmat ehdokkaat saivat kannatusta. Mikään ryhmistä ei ilmoittanut tehneensä asiassa ryhmäpäätöstä, vaan valtuutetut saivat äänestää omantuntonsa mukaan.

Mainos



Paikan päällä vaalia seurannut Jan Tollet muistutti valtuutettuja edessä olevasta työmäärästä.

-Keski-Suomen hyvinvointialueen rakentaminen ei ole 110 metrin aidat, vaan maraton, johon on sitouduttava pitkäjänteisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaiken muutoksen keskellä pääasia on varmistaa, että asukkaat saavat palvelua, työntekijät palkkansa ja organisaatiomuutoksen toiminnallistaminen jatkuu talouden reunaehdot huomioiden. Henkilöstöä on osallistettava ja varmistettava, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana, Tollet listasi kiitospuheessaan.

Tollet vetäytyi Pohjois-Karjalasta

Jan Tollet oli yhdessä Ilkka Pirskasen kanssa kärkiehdokas myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valinnassa, jossa päätösten aika oli keskiviikkona aluevaltuustossa. Alun perin Tollet kertoi katsovansa myös Pohjois-Karjalan kortin loppuun saakka, mutta keskiviikkopäivän aikana hän ilmoitti vetäytyvänsä valinnasta Pohjois-Karjalan osalta.

Tollet vahvisti asian Kuntalehdelle tekstiviestillä.

EDIT 15.6. klo 16.30: Ilmoitettu Jan Tolletin vetäytymisestä Pohjois-Karjalan osalta.