Rinnevaara vaatii Pyhäjärven kaupungilta 8436 euron kuukausipalkkaansa korkoineen 5. elokuuta 2013 lähtien sekä 38460 euron korvausta kertymättä jääneistä eläkkeistä.
 
Pyhäjärven kaupunki vastusti korvausvaateiden käsittelyä käräjäoikeudessa. Kaupungin mukaan vaatimukset eivät kuulu käräjäoikeuden, vaan hallinto-oikeuden toimivaltaan.
 
Korvausasian valmisteluistunnon ja pääkäsittelyn ajankohdat sovitaan myöhemmin erikseen.
 
Pyhäjärven kaupunginjohtajana työskennellyt Rinnevaara valittiin Heinolan kaupunginjohtajaksi keväällä 2012. Rinnevaara jätti Pyhäjärvelle eronpyynnön, mutta kaupunginvaltuusto myönsi sen sijaan elokuussa 2012 vuoden mittaisen virkavapaan.
 
Heinolan kaupunginvaltuusto erotti Rinnevaaran alkuvuodesta 2013. Pyhäjärven kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa 2013 myöntää Rinnevaaralle eron hänen aikaisemman eronpyyntönsä perusteella.
 
Rinnevaara piti Pyhäjärven päätöstä laittomana ja katsoi, että hänellä olisi ollut oikeus palata kaupunginjohtajan virkaan, kun hänelle myönnetty virkavapaus päättyi elokuussa 2013. Oulun hallinto-oikeus kumosikin Pyhäjärven kaupunginvaltuuston eropäätöksen.
 
Pyhäjärvi on vienyt asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*