kuva: Kolarin kunta / Pete Huttunen
Esitys kunnanjohtaja Tikkalan irtisanomisesta jäi pöydälle Kolarin kunnanhallituksessa torstaina. Tikkala sai vapunaattoon saakka lisäaikaa erosopimuksen hyväksymiseen.

Kolarin kunnanhallitus ei käynnistänyt torstaina kunnanjohtaja Kristiina Tikkalan erottamista, vaan antoi Tikkalalle lisäaikaa erosopimuksen hyväksymiseen. Tikkalan on vastattava 30. huhtikuuta mennessä, hyväksyykö hän sopimuksen tai kerrottava ehdot, joilla sopimus olisi hyväksyttävissä.

Päätös syntyi äänin 4–3. Vähemmistöön jääneet eivät olleet tyytyväisiä siihen, kuinka tieto erosopimuksesta ja sen muutoksista on kulkenut kunnanhallitukselle. He olisivat halunneet tuoda erosopimuksen vielä uudelleen kunnanhallituksen päätettäväksi.

Kolarin valtuusto totesi 6. huhtikuuta äänin 13–8, että Tikkala ei nauti kunnan päättäjien luottamusta. Tikkalalle tarjottiin sen jälkeen mahdollisuutta irtisanoutumiseen, jolloin hänellä olisi ollut oikeus johtajasopimuksen mukaiseen erorahaan. Tikkala ei hyväksynyt hänelle tarjottua erosopimusta määräaikana, joka umpeutui perjantaina 17. huhtikuuta.

Kunnanhallituksen torstaisen kokouksen listalla oli esitys Tikkalan irtisanomisesta kunnallisen viranhaltijalain nojalla. Esitys jäi pöydälle, kun Tikkalalle annettiin lisäaikaa erosopimuksen hyväksymiseen.

Vuoden 2019 alussa kunnanjohtajana aloittanut Tikkala on katsonut joutuneensa Kolarissa ajojahdin kohteeksi sen jälkeen, kun hän puuttui Kolarissa vallitsevaan päätöksentekokulttuuriin.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä