Rusko valitsi Harri Hiitiön
Ruskon valtuusto valitsi Harri Hiitiön maanantaina yksimielisesti kunnanjohtajan virkaan.
– Valinta tehtiin rivakasti. Uusi kunnanjohtaja myös aloittaa rivakasti, sillä hän on töissä Ruskossa jo keskiviikkona, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sauli Lähteenmäki, kesk.
Harri Hiitiö on oikeustieteen kandidaatti. Hän on viimeksi toiminut Eurajoen kunnanjohtajana.
Ruskon kunnanjohtajan virkaan oli 16 hakijaa, joista neljä haastateltiin. Aiempi kunnanjohtaja Arto Oikarinen siirtyi Maskun kunnanjohtajaksi.
Avainsanat
Luitko jo?
Luetuimmat
- Uutiset
- Työpaikat
- Opettajat kertovat, että yhdeksäsluokkalaiset tekevät nyt alakoulutason käsitöitä
- Savonlinnan ex-kaupunginjohtaja Janne Laine tienasi poikkeuksellisen paljon, sillä suurimmista kaupungeista vain Kalervo Kummola ansaitsi enemmän
- Varsinais-Suomea edustaneella Kari Häkämiehellä oli noin 210 000 euron edestä tuloja – edelleen vaikuttavista maakuntajohtajista eniten tienasi Tuija Telén Uudeltamaalta
- "Päätös oli suorastaan järkyttävä pettymys" – Tämän takia Karkkilan kaupunginjohtaja Juha Jokitalo oletti korkeimman oikeuden myöntävän valitusluvan
- Valtionosuusuudistus jumittaa edelleen: ”Lausuntoaikaa siirtymässä joka tapauksessa tammikuulle”
Mielipidekirjoitus
Talous
Talous
Laki
Talous
- Viisi johtajaehdokasta Savonlinnan testeihin - myös Lappeenrannan elinvoimajohtaja Ding Ma haluaa oopperakaupunkiin
- Kari Herlevi ja Niina Kuuva mukaan Savonlinnan kaupunginjohtajakisaan
- Päijät-Hämeen maakuntahallitus esittää maakuntajohtajan virkaan uutta hakua - neljä kandidaattia ehti käydä jo soveltuvuusarvioinnissa
- Taivassalon, Eurajoen, Laukaan ja Pälkäneen kunnanjohtajat etenevät soveltuvuusarvointeihin Nokialla
- Enontekiön kunnanhallitus esittää Eero Ylitalolle kolmen vuoden jatkokautta
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Tilaa uutiskirje
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.




