Lähes miljardi euroa lisää valtionosuuksia kunnille lupaa Kuntaliiton ensimmäiset ennakkolaskelmat vuoden 2020 valtionosuuksista. (Kuva: Pixabay)

Kuntaliiton ennakkolaskelmien mukaan kuntien valtionosuudet kasvavat ensi vuonna lähes miljardilla eurolla. Voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvat laskelmat osoittavat 994 miljoonan euron lisäystä kuluneen vuoden tasoon verrattuna.

Kun kuntien saamat valtionosuudet ovat tänä vuonna olleet 8 383 miljoonaa euroa, niin ensi vuodelle laskelmat osoittavat 9 377 miljoonaa. Tämän vuoden tasoon verrattuna summassa on nousua peräti 12 prosenttia.

-Nämä laskelmat perustuvat tämän hetkiseen lainsäädäntöön. Koskaan aikaisemmin ei kuntien valtionosuuksissa ole vastaavan suuruista lisäystä tapahtunut. Ensi vuoden lisäys kertoo paljon siitä, kuinka paljon valtionosuuksien lainmukaista kasvua on menneellä hallituskaudella rajoitettu, toteaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen.

Rinteen lista toisi lisää rahoitusta

Hallituksen muodostaminen on vielä pahasti vaiheessa ja hallitusneuvotteluissa voidaan vielä valtionosuuksiin puuttua. Tosin vaalilupausten perusteella suuri enemmistö eduskunnasta ei olisi siihen valmis. Vanhuspalveluiden hoitajamitoitus, toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton varhaiskasvatus olivat esillä ennen vaaleja ja toivottavasti myös vaalien jälkeen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Esimerkiksi Rinteen 10 kohdan listalla oli useita asioita, jotka päinvastoin lisäisivät valtionosuuksien määrää jopa tämän lainmukaisen kasvun lisäksi, toteaa Lehtonen toiveikkaasti.

Kuntaliiton ennakollisissa valtionosuuslaskelmissa on arvio tehty vain peruspalvelujen valtionosuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön kunnille maksama valtionosuus on ennakkolaskelmassa vuoden 2019 rahoituksen tasoisena.

Indeksijäädytys ja kiky-sopimus selittävät

Viime vuodet ovat kunnille olleet kovaa kyytiä taloudellisessa mielessä. Nyt ilmassa on lupaus paremmasta, kun kuntia kurittaneet valtionosuuksien indeksijäädytykset päättyvät.

-Sipilän hallituksen päättämä vuosia 2016–2019 koskenut indeksikorotusten jäädytys päättyy vuoteen 2019. Tehtyjä indeksijäädytyksiä ei kompensoida, mutta vuoden 2020 kustannustason muutos lisää valtionosuutta 187 miljoonaa euroa, Sanna Lehtonen selvittää laskelmia.

Vaikka rahaa tuleekin kuntien kassaan laskelmien mukaan enemmän, niin yhtä liukkaasti rahaa maailmalle lähtee. Kilpailukykysopimukseen sisältynyt lomarahojen leikkaus ja siihen liittynyt valtionosuuden vähennys päättyy tähän vuoteen. Leikkauksen poistuminen lisää valtionosuutta 315 miljoonaa euroa ensi vuonna, mutta samalla kuntien menot kasvavat lomarahojen maksun myötä.

Kilpailukykysopimuksesta johtunut kiky-leikkaus kompensoidaan kunnille yhtenä 237 miljoonan euron eränä vuonna 2020. Lakiin perustuva valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus lisää valtionosuutta 101 miljoonaa euroa. Lisäksi verotulomenetyksiä kompensoidaan kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta 215 miljoonan euron verran.

Pyhäjärvestä Pyhäntään

Kuntaliiton ennakkolaskelmien perusteella, kun katsotaan valtionosuuksien muutoksia asukasta kohden menestyjäksi nousee Pyhäjärven kaupunki, jossa valtionosuuksien ennakoidaan kasvavan yli 400 euroa asukasta kohden. Listan toisesta päästä löytyy taas reilun 700 asukkaan Luhanka, jossa laskelmat osoittavat 112 euron vähennystä valtionosuuksiin.

Valtionosuusennakkolaskelmat 2020 Kuntaliiton sivuilla

Aiemmin aiheesta:

Kuntaliiton Reina: Kuntatalouteen tarvitaan ”tasapainottamismiljardi”

Kuntatalous puhutti Kuntalehden jälkilöylyissä: Kunnille voisi antaa lisääkin tehtäviä, kunhan valtionosuuksia ei enää leikata

Kuntatalous ajautui kriisiin: Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen tuloksen

Sipilä: ”Hallitus ei ole leikannut kunnilta yhtään” – Kuntaliiton Lehtonen: ”Hallitus on leikannut ovelasti, mutkien kautta”

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*