Talouden epävarmuus näkyi 2011 mm. kasvavina toimeentulotukimenoina, Kotkan kaupungin menot Carean toimintaan kasvoivat 6,5 %.
 
Kunnallisveron tuotto koheni, mutta kasvu ei yltänyt koko maan tasolle. Henkilöstömenot pidettiin kurissa ja tavoitteissa päästiin eteenpäin, talousarvioon ei tarvinnut palkkojen osalta koskea. Palvelujen ostojen lisäykset söivät satamaosakekaupan kertaluonteisen tulon tuoman hyödyn.
 
 
Kumulatiivista alijäämää jää kaupungille tilinpäätöksen 2011 jälkeen katettavaksi – 3,9 miljoonaa euroa.
 
Työllisyys ei Kotkassa tunnu kohentuvan, mikä näkyy kasvavina sosiaalitoimen menoina. Myös edellinen talvi koetteli ja kunnossapidon menot ylittivät talousarvion.
 
Kaupungin verotulot kasvoivat 2,4 %. Koko maan kasvu oli 4,0 %. Kunnallisverojen kasvu jäi 1,9 %:iin.
Konsernituloslaskelman tulos oli 4,5 miljoonaa euroa ja ylijäämä tilinpäätöserien jälkeen 3,1 miljoonaa euroa.
 
Ylijäämistä suurin osa kertyi ammattikorkeakoulusta, satamasta, energiayhtiöistä, asuntoyhtiöstä sekä kuntayhtymiltä, alijäämää konserniin syntyi Cursorilta ja Ravintopalveluista.
(KL)
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*