Kunta-alan henkilöstömäärän kasvu on ollut jo pitkään voimakkainta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmissä.
Julkisuudessa on esitetty, että vanhuspalvelulakiin sisällytetään kaikkia vanhuspalveluyksiköitä sitova hoitohenkilöstömitoitus siten, että yhtä vanhusta kohti tulisi olla 0,7 hoitajaa. Mitoitukset koskisivat ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevia vanhusten hoitolaitoksissa ja palveluasunnoissa.
 
Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien laskelmien mukaan tämä merkitsisi noin 250 miljoonan lisäkustannusta vanhustenpalveluissa ja aiheuttaisi noin 5 500 hoitajan lisätarpeen.
– Tässä taloudellisessa tilanteessa tällainen kustannusten nousu ei ole mahdollista ja tarvittavan lisähenkilöstön saanti on epärealistinen ajatus, Kuntatyönantajien tiedotteessa todetaan.
Henkilöstömäärä mitoitettava toiminnallisista tarpeista, ei lisää normeja säätämällä
Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan ikääntyneiden hoitolaitoksissa sekä palveluasumisessa työskenteli kunta-alalla yhteensä 23 000 henkilöä lokakuussa 2011. Henkilöstömäärä on kasvanut näillä toimialoilla parissa vuodessa 4 000 henkilöllä.
 
Henkilöstömäärän lisäys on tapahtunut ilman henkilöstömitoitusta koskevia normeja. Kasvu on perustunut toiminnallisiin tarpeisiin.
– Henkilöstön määrä on jatkossakin voitava ratkaista työnantajakohtaisesti niin, että voidaan ottaa huomioon yksikkökohtaiset vaihtelut sekä vanhusten hoidettavuudessa että hoidon määrässä ja tarpeessa, Kuntatyönantajat esittää.
Kunta-ala on toistaiseksi saanut rekrytoitua hoitohenkilöstöä.
 
KT Kuntatyöantajien vuoden 2010 selvityksen mukaan esimerkiksi perus- ja lähihoitajien vakansseista oli täytetty 95 % ja sairaanhoitajien vakansseista oli täytetty 96 %.
– Alueelliset erot työvoiman saannissa ovat kuitenkin suuria. Tiukat henkilöstömitoitukset heikentäisivät tätä tilannetta, Kuntatyönantajien tiedotteessa arvioidaan.
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*