Pure eli Pyry Rasinmäki voitti räpin suomenmestaruuden vuonna 2016. (Kuva: Joensuun kaupunki)

KUNTAKIERROS Perjantaina 3. kesäkuuta sai ensiesityksensä räpin suomenmestaruuden voittaneen Puren tekemän kappale Helppo hengittää. Kappale on Joensuun kaupungin tuottama.

”Joensuu, paikka missä kaikki saa kulkee omis kengissään. Joensuu – täällä meijän on helppo hengittää”, kappaleessa riimitellään.

– Toki voi kysyä, että miksi tämä tehtiin? No miksipä ei! Kyllä maailmaan hyvää räppiä mahtuu. Kuunnelkaa itse, pilattiinko tässä nyt räp vai kuntamarkkinointi, Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen nauraa.

Sävellyksestä, miksauksesta ja masteroinnista vastaa joensuulaislähtöinen Thomaz ja kappaleen on sanoittanut Pure eli Pyry Rasinmäki. Kappaleesta on julkaistu Tommi Raution ohjaama musiikkivideo.

– Minulla tuli ajatus, että kyllä biisi pitää Joensuulle saada. Istuttiin Puren kanssa lounaalle ja Joensuun jäbänä hän innostui asiasta välittömästi. Heiteltiin vähän ajatuksia teemasta, mutta äkkiä tajuttiin, että peli on aivan selvä. Tästä syntyy räppibiisi. Purella oli homma täysin hallussa ja hän onnistui kiteyttämään joensuulaisuuden tekstissään loistavasti, ei siinä meidän tarvinut kun antaa artistin tuutata, Pyykkönen kertoo.

Helppo hengittää -kappaleen video

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*