Yleisötapahtuma Lappeenrannan satamatorilla. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki)

KUNTAKIERROS Lappeenrannan kaupungin kestävän matkailun strategian tavoitteena on puolittaa matkailijoiden nykyinen hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä ja kasvattaa hiilinieluja. Tavoitteiden saavuttamiseksi on nyt laadittu tiekartta.

Lappeenrannan alueen matkailun kokonaispäästöistä noin puolet muodostuu liikenteen päästöistä.

– Hiilijalanjäljen pienentäminen lähtee siitä, että kannustamme matkailijoita suosimaan joukkoliikennettä, rautatieverkostoa ja muita kestäviä liikkumismuotoja, kuten pyöräilyä. Informoimme matkailijoita eri liikkumistavoista ja edistämme niiden sujuvuutta ja saavutettavuutta, sanoo matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.

Rahman kertoo, että maakunnallisestikin merkittävintä on lähiliikenteen kehittäminen.

– Lappeenrannan vastuulle suunnitteilla oleva Lappeenrannan ja Imatran yhteinen joukkoliikennealue edistää kestävän liikkumisen kehitystä, hän sanoo.

Julkisen liikenteen saavutettavuuden lisäksi kehittämistyössä korostetaan kevyen liikenteen mahdollisuuksia kaupungin sisällä vuodenajasta riippumatta. Kaupunki mittaa tieliikenteen päästötasoa vuosittain, minkä lisäksi neljän vuoden välein toteutetaan liikkumistutkimus.

– Liikkumistutkimuksessa tavoitteeksi on asetettu jalankulun, pyöräliikenteen ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuden nosto 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, Rahman sanoo.

Liikenteen lisäksi päästöjä vähennetään myös siten, että uimahallit, kirjastot, museot, kaupunginteatteri, Lappeenranta-sali, sataman lava, kesäteatteri ja linnoituksen rakennukset ovat hiilineutraaleja vuoteen 2025 mennessä.

Lappeenrannan kestävän matkailun tiekartta on laadittu osana VisitFinlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelmaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*