Minilajittelua Meille -suunnittelukilpailuun voi lähettää ehdotuksia syyskuun loppuun saakka. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki)

KUNTAKIERROS Lappeenrannan ja Lahden kaupungit järjestävät Minilajittelua Meille -suunnittelukilpailun, jossa etsitään pieniin keittiötiloihin sopivaa jätteiden lajittelu- ja kierrätysastiaa.

Kilpailun voittaja palkitaan 1700 eurolla, ja muiden osallistuneiden kesken arvotaan kolme 100 euron palkintoa.

Kilpailussa on neljä oikeaa asuntoa tai toimistotilaa. Tehtävänä on suunnitella jätteiden kierrätysastia, joka on asennettavissa kaikkiin neljään kohteeseen. Suunnitelmassa pitää huomioida lainsäädännön ja kunnallisen jätehuoltoviranomaisen ohjeet sekä määräykset jätteiden lajitteluun.

Lappeenrannan kaupungin projekti-insinöörin Matti Pylkön mukaan tavoitteena on, että astiassa hyödynnetään kierrätyspohjaisia ja uusiokäytettyjä materiaaleja.

– Kierrätysastia tulee olla toteutettavissa suhteellisen yksinkertaisin verstaskäytössä olevin työstökonein esimerkiksi sahausta, leikkausta, hiontaa, liimausta ja pinnoitusta hyödyntäen, Pylkkö sanoo Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.

Pylkkö opastaa kilpailijoita esittelemään kilpailutyössään selkeän ja toteuttamiskelpoisen mallin valmistusohjeineen.

Osallistumisaikaa on 30. syyskuuta kello 16 asti. Kilpailun tarkemmat tiedot löytyvät Greenrealityn verkkosivuilta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*