Mikkelin kaupungin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs (vas.) otti vastaan Dekra Vision Zero Award -palkinnon Dekran toimitusjohtajalta Stan Zurkiewiczilta Brysselissä. (Kuva: Alexander Louvet / Dekra)

KUNTAKIERRROS Mikkelin kaupunki on saanut kansainvälisen palkinnon liikenneturvallisuustyöstään. Palkinnon perusteena oli, että Mikkelin kaupunkiliikenteessä ei ole sattunut yhtään liikennekuolemaa yhdeksään peräkkäiseen vuoteen vuosina 2012–2020.

Palkinnon myönsi 60 maassa toimiva liikenneturvallisuusyhtiö Dekra. Dekra saapui Suomen katsastusmarkkinoille lokakuussa 2021.

– Mikkelissä olemme työskennelleet liikenneturvallisuuden eteen jo vuosia. Mikkeli on tavallinen, keskikokoinen suomalainen kaupunki, jossa jalankulkijoiden, pyöräilijöiden, autojen ja muun liikenteen tarpeet huomioidaan tasapuolisesti kaupunkisuunnittelussa ja -kehityksessä. Tämä on konkreettinen palkinto pitkäkestoisesta tavoitteesta, jonka eteen olemme tehneet töitä, maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs sanoo Mikkelin kaupungin tiedotteessa.

Mikkeli on yksi Suomen 18 kaupungista, jotka ovat saavuttaneet nollakuoleman tavoitteen vähintään yhdessä vuodessa vuodesta 2009 lähtien. Se on ainoa suomalaiskaupunki, jossa on nyt yhteensä kymmenen nollavuotta vuoden 2009 jälkeen. Vertailussa ovat mukana yli 50 000 asukkaan kaupungit.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*