Wilma Murto voitti EM-kultaa Münchenissä elokuussa 2020. (Kuva: Jesse Väänänen)

KUNTAKIERROS Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto on valittu Vuoden turkulaiseksi 2022. Hopealle kilpailussa sijoittui ravintolayrittäjä Khaled Azizi ja kolmannelle sijalle ylsi Finlandia-palkittu kirjailija Iida Rauma.

Murto sai äänestyksessä 5 842 ääntä eli lähes 40 prosenttia koko äänimäärästä. Azizi kiilasi hopealle virallisen ehdokaslistan ulkopuolelta saamillaan 1 627 äänellä. Kolmanneksi sijoittunut Rauma kahmi 1 260 ääntä.

– Murron menestyminen on huikea esimerkki siitä, miten rimaa korottamalla ja itseään haastamalla voi saavuttaa uskomattomia tuloksia – niin urheilussa kuin elämässä ylipäätään. On ollut sykähdyttävää seurata, miten Murto on tehnyt suomalaista yleisurheiluhistoriaa, kertoo pormestari Minna Arve Turun kaupungin tiedotteessa.

Wilma Murto palkittiin ja kukitettiin Turun kaupungintalolla torstaina. Vuoden turkulainen sai pormestari Arveelta palan Kakolan graniittia Kauppatorin vanhasta kivestä muokatun palkinnon muodossa.

Vuoden turkulaisia on äänestetty jo vuosikymmenten ajan. Vuoden turkulaisia ovat olleet muiden muassa jääkiekkoilija Saku Koivu, Miss Suomi Lola Odusoga, jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth, rockartisti Michael Monroe, freestyle-hiihtäjä Pekka Hyysalo, keittiömestari Erik Mansikka ja näyttelijä Miska Kaukonen. Viime vuonna voittoon äänestettiin Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky.

Vuoden turkulainen -kilpailun käynnisti kaupunkilehti Turkulainen jo vuonna 1985, mutta kilpailussa oli välillä vuosien tauko. Tänä vuonna kilpailun ovat järjestäneet yhteistyössä Turun kaupunki, Turun Sanomat, Yle Turku sekä Radio Auran Aallot.